Rooman katolinen kirkko osa 1 – traditiot vastaan Raamattu

Rooman katolinen kirkko katsoo edustavansa alkuperäistä ajanlaskun alussa perustettua kristillistä kirkkoa ja esittää paaviuden perustuvan apostoli Pietarin perinnölle. Katolilaiset katsovat olevansa äitikirkko, josta vuonna 1054 irrottautui ortodoksinen kirkko ja vuodesta 1517 lähtien protestanttiset kirkot.

Monille kirkko edustaa kristinuskoa ja kirkkoon kuuluu noin 1,2 miljardia jäsentä ympäri maailmaa. On kuitenkin erityisiä syitä, miksi katolisen kirkon asemaa tulisi arvioida. Monet tietävät, että kirkon oppi on monessa suhteen Raamatun opetusta vastaan. Tämän katolilaiset selittävät kirkkotradition tärkeydellä.

Kirkon historiassa on hyvin synkkiä tapahtumia, jotka ovat syntyneet, ei Raamatun, vaan juuri kirkkotradition johdosta. Inkvisitioissa on kuollut kymmeniä miljoonia ihmisiä katolisen kirkon valtapyrkimyksissä ja antisemitismin hengessä. Inkvisition keihäänkärkenä toiminut Jesuiittojen veljeskunta toimii yhä tänä päivänä ja käyttää merkittävää valtaa ympäri maailmaa. Synkät tapahtumat eivät rajoitu pelkästään vuosisatojen taakse. Neljän vuosikymmenen aikana pelkästään Amerikassa on epäilty 60 000 katolista pappia hyväksikäytöstä ja tuomittu 4000. Kansainvälisen rikostuomioistuimen ITCCS:n syytökset Vatikaanin johtajia kohtaan on tuonut julki, ettei sen toiminta kestä lainkaan päivänvaloa.

Edellä mainittuja käsitellään toisessa osassa artikkelia. Ensiksi on kuitenkin tärkeä ymmärtää, mikä Rooman katolinen kirkko todellisuudessa on. Tässä artikkelissa tarkastellaan kirkkotraditiota ja oppia verrattuna sen oletettuun lähteeseen, Raamattuun.

Sisällys:

1. Alkuseurakunnasta valtion kirkkoon

• Babylonia – kaikkien uskontojen äiti

• Kirkko-termin alkuperä

2. Kirkon traditioiden pakanalliset juuret

• Paavius

• Neitsyt Maria

• Rukoukset, pyhimykset ja rekvisiitta

• Kristilliset pyhäpäivät

• Papisto ja puvut

• Ehtoollinen

• Kolminaisuus

• Sakramentit

3. Yhteenveto

1. Alkuseurakunnasta valtion kirkkoon

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, noin 30 jKr, apostolit kokivat Pyhän Hengen vuodatuksen juutalaisen helluntaijuhlan aikana. Jerusalemissa oli tuolloin paljon juutalaisia pyhiinvaeltajat eri maista, jotka hämmästyivät, kun oppimattomat galilealaiset puhuivat yliluonnollisesti kielillä puhuen kunkin pyhiinvaeltajat kotimaisia kieliä. Noin 3000 ihmistä tekivät uskonratkaisun Jeesukseen, ottivat vastaan kasteen ja heistä muodostui alkuseurakunta.

Alkuseurakunnan vainot alkoivat vain muutamia vuosia tämän jälkeen, kun ensimmäinen marttyyri Stefanos kivitettiin vuonna 34. Vainoista muodostui järjestelmällisiä massamurhia ja perimätiedon mukaan kaikki apostolit Johannesta lukuunottamatta kuolivat marttyyreinä.

Paavalin kuoleman jälkeen ensimmäisen kahdensadan vuoden ajan seurakunnassa vallitsi pääosin yksimielisyys Raamatun opetuksesta. Pikku hiljaa seurakunnat eri paikkakunnilla alkoivat kuitenkin seuraamaan omia kirjanoppineita tai uskonnollisia johtajia ja opit etääntyivät yhä enemmän toisistaan ja samalla myös alkuperäisestä alkuseurakunnan juuresta. Jeesus ja apostolit olivat varoittaneet tästä useaan kertaan etukäteen (1. Kor 1:10-13, Apt 20:28-31, Gal 1:6-12, Matt 7:13-15, Matt 24:24, Luuk 18:8).

Kristittyjen vainot päättyivät, kun Rooman keisari Konstantinus Suuren valtakaudella vuonna 313 annettiin Milanon editki, joka salli kristinuskon harjoittamisen ja nosti sen yhdeksi Rooman virallisista uskonnoista. Tällöin alkoi Rooman katolisen kirkon ensiaskeleet. Keisari Theodosiuksen hallitessa vuosina 379-395 kristinuskosta tuli Rooman virallinen ja ainoa uskonto.

Rooman kuningaskunta alkoi 753 eKr ja kaupunkivaltion pohjalta kasvoi vuosisatojen kuluessa aikansa laajin imperiumi käsittäen koko Välimeren alueen. Kun Rooman valtakunta kehittyi, sen uskonnollista elämää asetettiin johtamaan ylipappi Pontifex Maximus. Rooman imperiumin laajentuessa roomalaiset alkoivat palvoa valloitettujen kansojen jumalia, joita sekoittui kreikkalaisten, egyptiläisten, syyrialaisten, persialaisten ja babylonialaisten uskonnoista. Rooman valtakuntaan syntyi täydellinen uskontojen sekoitus eli synkretismi. Koska uskonnollisesta elämästä muodostui niin monen kirjavaa, järjestivät roomalaiset pakolliseksi keisarinpalvonnan, joka teki keisarista jumalallisen ja näin Roomaan muodostui sakraalinen kuninkuus eli keisarius.

Babylon – kaikkien uskontojen äiti

Babylon oli mahtava kaupunki, joka hallitsi vedenpaisumuksen jälkeistä maailmaa noin 2100 eKr. Se oli täydellinen maailmanjärjestys, jossa oli yksi kieli ja yksi ainoa uskonto. Babylon oli ensimmäinen järjestelmällinen uskonto ja kaikkien pakanauskontojen alkulähde. Raamatun mukaan Jumala sekoitti kielet ja hajoitti heidät sieltä ympäri maailmaa. Raamatun profetioista ilmenee, että Babylon tulee tekemään paluun voimakkaasti lopun aikana, jolloin Jumala tuhoaa sen lopullisesti. Babylonian uskonto heijastuu monista uskonnoista ympäri maailmaa, ja sen keskeinen elementti on pyrkimys saattaa kaikki ihmiset yhden vallan, yhden valuutan ja yhden uskonnon alle.

600-luvulla eKr Jeremia sai profetian Babylonian valtakunnan kukistumisesta, joka kirjattiin Raamattuun. Vuonna 539 eKr Kyyros hyökkäsi pohjoisesta ja kukisti Babylonian. Osa babylonialaisista papeista pakeni Pergamoniin, joka sijaitsi Vähässä-Aasiassa. Babylonian uskonto siirtyi lähes muuttumattomana Pergamonista Roomaan vuonna 133 eKr, jolloin sen kaupunkia alettiin kutsua Uudeksi Babyloniaksi. Pergamoniin rakennettiin kaikkien jumalien temppeli Pantheon, sekä ensimmäinen keisarin palvontaan tarkoitettu temppeli. Samalle seudulle oli rakennettu myös Zeuksen, Apollon, Athenen, Dionysoksen, Afroditen ja Asklepioksen palvontaan omistetut temppelit. Raamatussa Ilmestyskirjassa Jeesus sanoo Pergamonissa olevan Saatanan valtaistuin ja että Saatana asuu siellä (Ilm. 2:12-13).

300-luvulla Rooman keisari Konstantinus Suuri nimitti itseänsä ylipapiksi ja Kristuksen sijaiseksi. Hän rakennutti kirkkoja ja toimitti vihkimystä, mukaanlukien Pergamonin pakanatemppeleille. Konstantinuksen Rooman edustama kristillisyys ei korvannut synkretismiä Raamatullisella opilla, vaan korvasi pakanalliset traditiot Raamatun elementeillä. Rooman katolinen kirkko muodostui viralliseksi valtiokirkoksi 390-luvulla, ja on merkittävää, että Pergamonissa sijainnut Pantheon temppeli toimi aina 500-luvulle asti. Vuonna 608 se muutettiin katoliseksi kirkoksi ja sen patsaat siirrettiin myöhemmin Vatikaanin museoon, missä ne ovat olleet tähän päivään asti.

Rooman keisari Konstantinus Suuri ei sisäistänyt koskaan Jeesuksen opetuksia tai Raamattua kokonaisuutena, vaan halusi luoda yhden yhtenäisen uskonnon, joka palvelisi yhtä valuuttaa ja yhtä valtaa. Kaikesta päätellen Babylonian henki siirtyi Roomaan ja jäi sinne vaikuttamaan.

Kirkko-termin alkuperä

Katolilaiset käyttävät usein alkuseurakunnasta nimeä alkukirkko. Vuoden 1992 Kirkkoraamatussa Matteuksen evankeliumin 16:19 termi seurakunta korvattiin kirkolla, ikäänkuin Jeesuksen sanomana. Kuitenkaan Raamatun alkuteksti ei tunne termiä kirkko lainkaan. Växjön tuomiorovasti, teologian tohtori Gustav Adolf Danell käsittele tätä teoksessaan Vår allra heligaste tro, Växjö 1966:

“Tuskin missään muussa kysymyksessä on vallalla niin suuri epävarmuus ja epäselvyys kuin tässä. Se koskee jo sanan alkuperää. Tavallinen käsitys on nykyään, että sana ‘kirkko’ olisi peräisin kreikan kielen adjektiivista ‘kyriakon’ tai ‘kyriake’, Herran (oma). Tätä etymologista selitystä asiantuntijat eivät kuitenkaan pidä mahdollisena. On todennäköisempää, että sana tulee keltin kielen sanasta ‘kyrk’, joka on skotlantilaisten lähetyssaarnaajien kautta kulkeutunut germaanisiin maihin, missä sitä on alettu yleisesti käyttää. Romaanisissa kielissä on sitä vastoin säilynyt kreikan kielen, Uudessa Testamentissa esiintyvä sana ‘ekklesia’. On tuskin mahdollista, että kreikan ‘kyriakon’ olisi aivan kuin siirtynyt suoraan germaanisiin kieliin ohi romaanisten kielten. Keltin kielen sana “kyrk” merkitsee rajattua, aidattua, ja kielellisesti se liittyy latinan sanaan ‘circus’.”

1. Kor. 11:20 “Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran (Kyriakon) aterian nauttimista..”

Kirkko-sana ei tule sanasta kyriakos, koska se tarkoittaa Herraa sekä Herran omaa. Seurakunta, ekklesia sensijaan tarkoittaa seurakuntaa ja uloskutsuttujen joukkoa. Kirkko terminä on siis jo pakanallinen alkuperältään.

2. Kirkkojen traditioiden pakanalliset juuret

Paavius

Katolisen kirkon johtaja on Rooman piispa eli paavi, jonka sanotaan olevan Pietarin seuraaja ja Kristuksen sijainen.

(882) Paavi, Rooman piispa ja pyhän Pietarin seuraaja, on sekä piispojen että uskovien suuren joukon ykseyden pysyvä ja näkyvä alku ja perustus. Kristuksen sijaisena ja koko kirkon paimenena Rooman piispalla on kirkossa virkansa nojalla täysi, korkein ja yleinen valta, jota hän aina voi käyttää vapaasti..

(891) Virkansa nojalla Rooman piispalla, piispainkollegion päällä, on tämä erehtymättömyys, kun hän kaikkien uskovien ylipaimenena ja opettajana, joka vahvistaa veljiänsä uskossa, julistaa lopulliseksi jonkin uskoa tai moraalia koskevan opinkappaleen.. -Katolinen katekismus

On epäselvää, kävikö Pietari edes koskaan Roomassa. Raamatussa ei puhuta mitään Pietarin seuraajasta tai Kristuksen sijaisesta, eikä käytetä termejä paavi tai piispa. Tiettävästi ensimmäinen joka esitti teologisen perustelun paaviudelle, oli paavi Stefanus I 250-luvulla. Tämän hän perusteli Jeesuksen sanoilla kohdassa Matt. 16:18-19 ja väitti, että samat Jeesuksen sanat olisi sanottu myös Pietarin seuraajille, jolloin Rooman piispoilla eli paaveilla olisi sama valta käytössään kuin Pietarilla.

Matt. 16:18-19 “Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.”

Ensimmäinen tunnettu Raamatun kreikankielinen käännös kääntää Matt 16:18 jakeen seuraavasti:

“kagoo de soi legoo hoti su ei petros kai epi tautee tee petra oikodomeesoo mou teen ekkleesian kai pulai hadou ou katiskhusousin autees.”

Pietari on kreikaksi Petros, joka tarkoittaa kiveä tai lohkaretta, kallio puolestaan on kreikaksi petra. Jeesusta kuvataan kalliona halki Vanhan ja Uuden testamentin. Kun Jeesus mainitsee kallion, Hän osoittaa sillä selvästi itseään. Seurakuntaa ei rakennettu ihmisen perustalle, vaan Jeesus on itse ruumiin eli seurakunnan pää.

1. Kor. 10:4 “.. ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.”

Kol. 1:18 “Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.”

Paaviuden juuret alkavat jo Babyloniasta, missä kuningasta pidettiin jumalien siunausten välittäjänä ylipappien rinnalla. Ylipapin virka ja sakraalinen kuninkuus siirtyi Babyloniasta Roomaan, jossa valtakunnan keisaria palvottiin myöhemmin jumalana. Rooman pontifex-kollegion eli papiston johtaja oli Pontifex Maximus, joka tarkoittaa sillan rakentajaa tämän ja tuonpuoleisen välillä.

Kun kristinsuko vakiintui Roomassa, peri roomalainen piispa Damasus vuonna 378 keisarilta uskonnollisena johtajana Pontifex Maximus ja Vicarius Christi (Kristuksen sijainen)-arvonimet. Siitä lähtien kyseiset pakanalliset arvonimet ovat olleet paaveilla aina tähän päivään asti. Tämä voidaan havaita paavien muistorahoista, joissa lukee arvonimi Pontifex Maximus. Alla on myös Julius Caesarin kolikko, jossa on merkintä Pont Max.

pontifex maximus

Rooman keisari Galigula, myös Pontifex Maximus, määräsi että ihmisten tulisi suudella hänen jalkojansa. Tapa jatkui myös katolisessa kirkossa. Vuonna 709 alkoi virallisesti paavin jalan ja sormuksen suutelu. Pakanallinen traditio kuvastaa paavin vallanhakuista titteliä eikä ole lainkaan Raamatullinen.

Apt. 10:24-26 “Ja sen jälkeisenä päivänä he saapuivat Kesareaan; ja Kornelius odotti heitä ja oli kutsunut koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä. Ja kun Pietari oli astumassa sisään, meni Kornelius häntä vastaan, lankesi hänen jalkojensa juureen ja kumartui maahan. Mutta Pietari nosti hänet ylös sanoen: Nouse; minäkin olen ihminen.”

Neitsyt Maria

taivaan äiti

(967) Koska Neitsyt Maria suostui täydellisesti Isän tahtoon, Poikansa lunastustyöhön ja jokaiseen Pyhän Hengen vaikuttamaan liikahdukseen, hän on kirkolle uskon ja rakkauden esikuva. Siitä syystä hän on kirkon huomattavin ja ainutlaatuinen jäsen, hän on kirkon perikuva.

(968) Mutta hänellä on vielä laajempi tehtävä kirkossa ja koko ihmiskunnassa. Kuuliaisuutensa, uskonsa, toivonsa ja palavan rakkautensa kautta hän myötävaikutti Vapahtajan kanssa ainutlaatuisella tavalla yliluonnollisen elämän uudelleen pystyttämiseen ihmissieluissa. Tästä syystä Maria on meidän Äitimme armon järjestyksessä.

(969) Siitä myöntymisestä lähtien, jonka Maria enkelin ilmestymisessä antoi uskossaan ja säilytti horjumattomasti ristin juurella, Marian äitiys, armon taloudessa jatkuu keskeytyksettä aina kaikkien valittujen lopulliseen täydellistymiseen asti. Marian taivaaseen ottaminen ei nimittäin katkaise hänen osuuttaan pelastustehtävässä: toistuvilla esirukouksilla hän jatkuvasti hankkii meille iankaikkiseen pelastukseen vieviä lahjoja.. Tämän vuoksi kirkko rukoilee autuasta Neitsyttä avuksi kutsuen häntä uskovien puolustajaksi, tukijaksi, auttajaksi ja välittäjäksi. -Katolinen katekismus

Maria on Raamatussa juutalainen nainen, joka saa enkeliltä ilmoituksen, että hän tulee neitsyenä raskaaksi ja synnyttää pojan, jolle tulee antaa nimi Jeesus. Raamattu kertoo Mariasta melko vähän ja siksi on syytä ihmetellä, miksi Mariaa pidetään niin suuressa arvossa kirkossa. Raamattu ei opeta, että Maria olisi Jumalan äiti, seurakunnan perikuva, rakkauden esikuva, ensimmäinen puolustajamme, Äitimme armon järjestyksessä, osallinen pelastustehtävässä, hankkimassa meille iankaikkiseen pelastukseen vieviä lahjoja eikä että Maria olisi esirukoilijamme. Raamattu ei myöskään opeta, että meidän tulisi rukoilla Mariaa kutsuen häntä puolustajaksi, tukijaksi, auttajaksi tai välittäjäksi.

Kirkon juuret taivaan äiti-oppiin juontaa Babyloniasta, missä oli hallitsija nimeltä Semiramis ja tämän poika Tammus. Semiramis opetti, että Tammus oli syntynyt hänen ollessa neitsyt, minkä johdosta syntyi voimakas äiti-lapsi-kultti. Sen symboliksi muodostui äiti-kuujumala, joka piti sylissään lapsi-aurinkojumalaa. Äidin pään päälle asetettiin kuu ja lapsen päälle auringon sädekehä. Näistä tehtiin patsaita, jota kansa palvoi. Semiramis koroitti itsensä miehensä Nimrodin kuoltua taivaan kuningattareksi, jota tuli myös rukoilla ja palvoa.

semiramis

Semiramista ja Tammusta esittäviä patsaita, oikealla kreikkalaiset Irene ja Plutus.

Äiti-lapsi-kultti siirtyi Babyloniasta myös Rooman valtakuntaan, jossa kansalla oli kulttia esittäviä patsaita. Kristinuskon vakiinnuttua havaittiin tämän yhtäläisyys Mariaan ja Jeesukseen, ja kristinuskon opista tietämätön kansa alkoi palvoa Semiramista Mariana ja Tammusta Jeesuksena. Näin he eivät luopuneet patsaistaan vaan Maria sai uudenlaisen aseman kirkon traditiossa.

Jer. 7:18-20 “Lapset kokoavat puita, isät sytyttävät tulen, ja vaimot sotkevat taikinaa valmistaaksensa uhrikakkuja taivaan kuningattarelle, ja he vuodattavat juomauhreja muille jumalille, minulle mielikarvaudeksi. Minulleko he tuottavat mielikarvautta, sanoo Herra, eivätkö pikemmin itselleen, omaksi häpeäksensä? Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minun vihani ja kiivauteni on vuotava tämän paikan ylitse, ihmisten, eläinten, kedon puitten ja maan hedelmän ylitse, ja se palaa sammumatta.”

• Vuonna 381 alkoi epäviralliset rukoukset neitsyt Marialle, Jumalan äidille ja taivaan kuningattarelle

• Vuonna 431 Efeson kirkolliskokouksessa otettiin käyttöön Marian palvonta ja käsite Jumalan äiti

• Vuonna 553 Maria julistettiin ikuiseksi neitsyeksi

• Vuonna 600 Rooman kirkko otti käyttöön Marian ja pyhimyksien rukoilemisen

• Vuonna 1931 paavi Pius XI vahvisti uudelleen opin Neitsyt Mariasta, Jumalan äidistä

• Vuonna 1950 paavi Pius XII julisti dogmin Neitsyt Marian taivaaseen ottamisesta

Raamattu ei kerro, että Maria olisi otettu taivaaseen, eikä siitä että Maria olisi ikuinen neitsyt, sillä Jeesuksella oli sisaria.

Matt. 13:55-56 “Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä (adelfoi) Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas? Ja eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?”

Mark. 6:3 ” Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli (adelfos)? Ja eivätkö hänen sisarensa (adelfai) ole täällä meidän parissamme?”

Sana adelfos tarkoittaa kirjaimellisesti samasta kohdusta tullut. Adelfos ja adelfe ilmaisevat siis fyysistä sisarussuhdetta.

kolmikärki

Pyhän Paavalin katedraalissa kolmikärkisymboliikkaa, missä keskimmäinen kärki kuvaa käärmettä ja kaksi muuta miestä ja naista. Kolmikärki esiintyy monissa pakanauskonnoissa ja kuvaa käärmeen eli sielunvihollisen työtä.

aurinkokehä

Vatikaanissa kuvattu lapsi, jonka takana aurinkokehä. Paavin traditioihin kuuluu myös babylonialainen auringonpalvonta. Jesuiitat ovat myös mieltyneet kyseiseen oppiin, oikealla järjestön perustanut okkultisti Ignatius Loyola.

Rukoukset ja pyhimykset

 Katolinen kirkko myy vuosittain tuhansia patsaita, medaljonkeja, kastemaljoja, ikoneita, rukousnauhoja, skapulaareja ja muita esineitä, joita traditio kehoittaa suutelemaan ja rukoilemaan. Uuden liiton kirjoituksissa ei puhuta mitään pyhistä kuvista tai esineistä. Päin vastoin, Raamatusta löytyy useita varoituksia sellaisista.

2. Moos. 20:4 “Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.”
Matt. 10:9-10 “Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeata älkääkä vaskea vyöhönne, älkää laukkua matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut.”
Miik. 3:9 -12 “.. te, jotka halveksitte oikeutta ja vääristätte kaiken suoran, rakennatte Siionia veritöillä ja Jerusalemia vääryydellä. Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta. Siitä syystä, teidän tähtenne, Siion kynnetään pelloksi, Jerusalem tulee kiviraunioksi ja temppelivuori metsäkukkulaksi.”
Babylonian uskontoon kuului jumalpatsaiden ja kuvien tekeminen ja niiden palvominen, kumartaminen ja suuteleminen. Kristinuskon vakiinnuttua Roomassa kansa alkoi palvoa ristiä, kuvia ja pyhäinjäännöksiä, jottei kansa olisi joutunut luopumaan pakanallisista tottumuksistaan.
• Vuonna 787 Nikean kirkolliskokouksessa säädettiin ristin, kuvien ja pyhäinjäännösten palvonta.

• Vuonna 1287 keksittiin skapulaari, palanen ruskeaa kangasta, jota käytetään neitsyt Marian kuvan kanssa. Kirkko opettaa, että skapulaari suojelee sitä paljaalla iholla pitävää ihmistä vaaroilta. Kirkolliskokous ilmoitti, että pyhät isät ovat vahvistaneet katolisen kirkon perinteen ja että jos ihmiset haluavat seurata apostoli Paavalia ja koko apostolista joukkoa ja isien pyhyyttä, niin heidän tulee pitää kiinni lujasti perinteistä, jotka kirkko on vastaanottanut. Kokouksessa myös päätettiin, että kuvien tulee esittää Jeesusta, Mariaa, kunnioitettuja enkeleitä ja pyhimyksiä.

Toinen Nikean kirkolliskokous 787 jKr antoi julistuksen koskien pyhiä kuvia:
• Jos joku ei tunnusta, että Jeesus meidän Jumala voidaan kuvata ihmisyydessään, niin hän olkoon kirottu
 Jos joku ei hyväksy evankelisen tapahtuman taidekuvausta, niin hän olkoon kirottu
 Jos joku ei kunnioita Herran ja Hänen pyhimyksiensä kuvausta, niin hän olkoon kirottu
 Jos joku hylkää yhtäkään kirkon kirjoitettua tai kirjoittamatonta perinnettä, niin hän olkoon kirottu

 Enkelirukous

“Minun hyvä enkelini, sinä tulet taivaasta; Jumala on lähettänyt sinut pitämään minusta huolta. Oi, suojele minua siipiesi alla. Kirkasta polkuni, ohjaa askeleeni. Älä jätä minua, pysy minun lähellä ja puolusta (varjele) minua pahan voimia vastaan. Mutta ennen kaikkea tule ja puolusta minua elämäni viimeisessä kamppailussa. Vapauta sieluni, jotta kanssasi voisin kiittää, rakastaa ja ajatella iankaikkisesti Jumalan hyvyyttä. Amen.” -Toinen rukous vartijaenkelille

Katoliset pyytävät ja kutsuvat enkeleitä oppaikseen. Nämä rukoukset johdattavat heitä kiittämään ja ylistämään enkeleitä sekä hakemaan heiltä apua. Katoliset rukoilevat enkeleitä olemaan oppaita, jotka suojelevat ja johdattavat katolisen elämää sekä vapauttamaan heidän sielunsa ylistämään Jumalaa. Raamattu ei opeta mitään enkelten rukoilemisesta. Enkelit ovat henkiolentoja, joiden asema on palvella Jumalaa ja ihmistä. He eivät saa ottaa ihmisiltä palvontaa eivätkä saa kertoa nimeään, jottei heitä rukoltaisi.

Tuom. 13:17-18 “Niin Maanoah sanoi Herran enkelille: Mikä on sinun nimesi, kunnioittaaksemme sinua, kun sinun sanasi käy toteen? Herran enkeli vastasi hänelle: Minkätähden kysyt minun nimeäni? Se on ihmeellinen.”

Kol. 2:18-23 “Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: “Älä tartu, älä maista, älä koske!” -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

Okkultismissa ja New age-liikkeissä on henkioppaita joihin ihmiset ottavat yhteyttä meedioistunnoissa, spiritismipeleissä ja muissa tapahtumissa. Toisin kuin Jumalan enkelit, riivaajahenget ovat alttiita kutsulle ja palvonnalle. Babylonian uskontoon kuului papiston yhteys henkiin ja vainajiin.

Pyhimykset

“Katolisen kirkon messun toisessa osassa (muuttumisessa) aletaan rukouksilla kirkon ja kaikkien kirkon elävien jäsenten edestä kutsumaan avuksi pyhää neitsyttä ja pyhimyksiä.” -Katolinen katekismus

Katolinen kirkko kanonisoi eli julistaa pyhimyksiksi ihmisiä, jotka ovat osoittaneet sankarillista hyveellisyyttä elämässään. Kirkko katsoo, että pyhimyksiä tulee arvostaa ja kunnioittaa, ja että heiltä voidaan pyytää esirukouksia. Paavi Johannes Paavali II (paavina 1978-2005) ehti julistaa virkansa aikana 1100 pyhimystä.

Raamatun mukaan jokainen Jeesuksen seuraaja on pyhä, kuten Paavali mainitsee kirjeidensä alussa (Ef. 1:1). Raamatullinen rukouksien pyytäminen pyhiltä liittyy kanssa uskoviin, mutta kuolleiden rukouksien pyytäminen on spiritismiä. Babylonian uskontoon kuului tuhansien kuolleiden pyhimysten rukoilu, josta Jumala varoitti Israelia.

5. Moos. 18:9-12 “Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja. Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.”

Jakeessa 11 on heprean kielen sana sha’al, joka tarkoittaa pyytämistä, tiedustelua ja rukoilemista. Kohdassa mainittu vainaja on hepreaksi owb, joka tarkoittaa henkien manaajaa, henkeä sekä kuolleiden henkeä eli vainajaa.

Kalentereissamme oleva nimipäiväperinne on peräisin kuolleiden pyhimysten muistopäivistä.

 Patsaat

Katolisessa kirkossa on tapana suudella pyhiä esineitä, kuten patsaita. Ortodoksisessa kirkossa taas suudellaan ikoneita. Raamattu ei opeta, että uskovien tulisi suudella esineitä. Babylonia oli tunnettu lukuisista jumalankuvistaan, joita palveltiin ja suudeltiin. Näitä patsaita ja jumalankuvia siirtyi myöhemmin Rooman valtakuntaan. Katolisen kirkon myötä kansa piti äiti-lapsi-kultin lisäksi enkelipatsaita ja muita kuvia vanhasta tottumuksestaan.

Pietarin kirkossa on patsas, jonka sanotaan esittävän Pietaria. Tuhannet pyhiinvaeltajat suutelevat tätä patsasta päivittäin. Todellisuudessa patsas on kuitenkin tuotu kirkkoon Pantheon temppelistä, joka sijaitsi Pergamonissa. Patsas esittää Jupiter-jumalaa, joka oli Roomalaisten pakanallinen ylijumala. Patsaan pään yläpuolella on auringonpyörä, josta on periytynyt käsitys sädekehästä. Patsas näyttää pakanallista käsimerkkiä, joka symboloi siunausta. Kirkossa patsaan takana on niinikään Baalin palvontaan liittyvää kuviointia. On merkittävää, että patsas on Pergamonin temppelistä, missä Ilmestyskirjan mukaan on Saatanan valtaistuin.

pyhä pietari _ jupiter

Pyhä Pietari, joka onkin Jupiter-ylijumala. Samanlainen patsas löytyy Vatikaanista ulkoakin.

Katolisilla on käytössä rukousnauhoja, jotka ovat kankaisia liinoja tai nauhoja, tai moudostettu helmistä, joissa jokaisella helmellä on tietty rukousaihe. Nauhat on tehty, jotta ihmiset pysyisivät järjestyksessä muistaakseen kunkin rukousaiheen. Raamatussa ei kuitenkaan puhuta mitään tällaisista eikä alkuseurakunnalla ollut käytössä välineitä rukoukseen.

Babyloniassa kansa toisti rukouksia ja pysyäkseen järjestyksessä, he käyttivät apunaan rukousnauhoja. Vastaavia nauhoja on levinnyt ympäri maailmaa pakanauskontoihin. Niitä on muun muassa buddhalaisilla, hinduilla ja muslimeilla.

Rooman katolinen kirkko otti vuonna 1090 käyttöön ruusukkonauhan eli rukousnauhan, jotta ihmiset eivät joutuisi luopumaan vanhoista tottumuksistaan. Katolinen rukous ruusukkonauhalla etenee seuraavasti:

 ensin tehdään ristinmerkki ja sanotaan apostolinen uskontunnustus
 toiseksi rukoillaan Isä meidän rukous
 kolmanneksi rukoillaan terve Maria rukous kolme kertaa
 neljänneksi sanotaan kunnia olkoon Isälle rukous
 viidenneksi sanotaan ensimmäinen mysteeri ja sitten rukoillaan Isä meidän
 kuudenneksi rukoillaan terve Maria rukous kymmenen kertaa
 seitsemänneksi rukoillaan kunnia Isälle rukous
 sitten he sanovat toisen mysteerin ja rukoilevat isä meidän ja toistavat kuudennen ja seitsemännen, kolmannen, neljännen ja viidennen mysteerin

Matt. 6:7 “Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.”

rukousnauhat

Kristilliset pyhäpäivät

Alkuseurakunnan uskovaiset viettivät pyhäpäivää lauantaina, joka on Raamatussa sapatti eli lepopäivä. Sunnuntai puolestaan on Raamatun mukaan tavallinen arkipäivä. Babylonialaiset harrastivat astrologiaa ja he pyhittivät sunnuntain auringonpäiväksi (sunday). Semiramiksen johtaessa Babylonian uskontoa hän alkoi opettaa, että Nimrodista oli tullut aurinkojumala Baal. Myös heidän poikaansa Tammusta palvottiin aurinkojumalana.

Sunnuntain pyhittäminen siirtyi Babyloniasta myös Rooman valtakuntaan. Kansa vietti jo ennestään sunnuntaita lepopäivänä ja kristinuskon vakiinnuttua se korvattiin Herran päivällä. Laodikean kirkolliskokouksessa annettiin käsky vuonna 364:

“Kristittyjen ei tule olla juutalaisten mukaisia eivätkä he saa levätä sapattina, vaan heidän pitää tehdä töitä sinä päivänä ja kunnioittaa Herran päivää (sunnuntai); ja jos he voivat, niin levätköön kristittyinä. Mutta jos heidät havaitaan seuraavan juutalaisuutta, heidät tulee sulkea pois Kristuksesta.”

Joulupäivää, eli joulukuun 25. päivää taas pidetään Jeesuksen syntymäjuhlana. Todellisuudessa Jeesuksen syntymän ajankohtaa ei tarkalleen tiedetä, arviot ovat 7 – 4 eKr välisenä aikana syys-lokakuussa. Alkuseurakunta ei juhlinut Jeesuken syntymää, eikä Raamatussa puhuta mitään Jeesuksen syntymäjuhlan viettämisestä.

Tammuksen kuoltua Babyloniassa Semiramis määräsi joulukuun 25. päivän Tammuksen syntymäpäiväksi, joka oli myös Nimrodin syntymäpäivä. Merkkipäivänä juopoteltiin, uhrattiin lapsia Baalille, annettiin sikauhri ja sekä lahjoja toisilleen. Tammukselle, jota kutsuttiin nimellä Baal-berith eli kuusipuun herra, pystytettiin havupuu, joka koristeltiin aurinkoa symboloivilla palloilla.

DagonSculpture

Havupuu jonka luona Dagon-kalajumala suorittaa vihkimistä.

Termi joulu tulee Babylonian sanasta yule, mikä tarkoittaa lasta. Joulupäivää on vietetty jumalan syntymäpäivänä Babylonian uskonnon perintönä myös anglosaksien, skandinaavien ja lähi-idän uskontojen parissa. Tammuksen lisäksi Mithra, Horus, Isvara, Bracchus, Iacchus, Adonis ja Attis ovat lapsi-aurinkojumalia. Joulu siirtyi Babyloniasta myös Rooman valtakuntaan, missä eri pakanallisten perinteiden ohella juhlittiin joulukuun 25. päivänä Sol Invictusta, voittamattoman auringon päivää, joka korvattiin myös kristillisillä elementeillä. Vuonna 354 piispa Julius I määräsi, että Kristuksen virallinen syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä.

Papisto

Raamattu ei opeta, etä Uuden liiton seurakunnan johtajien, eli paimenten ja vanhimpien, tulisi pukeutua papillisiin ja erottautuviin asuihin. Vanhan liiton pappien asut eivät ole voimassa enää Uudessa liitossa.

Katoliset papiston puvut, joita myös ortodoksit ja luterilaiset käyttävät, periytyvät Babyloniasta, missä pakanalliset papit esiintyivät puoli-kalaa muistuttavissa puvuissa, missä hiippa eli hattu symboloi kalan päätä. Lisäksi he kantoivat kädessään käärmesauvaa. Pukua symboloivan jumalan nimi oli Dagon (dag=kala, on=aurinko).

dagon_mitra

Tämä papin puku siirtyi myös Rooman valtakuntaan. Jupiterin ylipappi, Pontifex Maximus käytti ennen kristinuskoa kala-pään hiippaa ja käyräistä käärmesauvaa. Kristinuskon vakiinnuttua vuonna 500 jKr otettiin käyttöön papiston puku erottautumaan kansasta. Dagon-kalajumalan puvut ovat pysyneet piispoilla ja papeilla näihin päiviin asti.

käärmesauva

Ylhäällä Babylonialainen käärmesauva, sama egyptiläisittäin sekä ortodoksipappi. Alhaalla luterilaisen kirkon piispan vihkimys käärmesauvoineen.

käpy

Käpy kuvastaa pakanauskonnoissa hedelmällisyyttä. Käpy löytyy myös katolisen kirkon rekvisiitasta.

Ehtoollinen

(1367) Kristuksen uhri ja eukaristian uhri ovat yksi ja ainoa uhri. Yksi ja sama on siis uhrilahja, sama on myös hän, joka nyt uhraa pappien palvelutehtävän välityksellä, nimittäin Kristus, joka silloin uhrasi itsensä ristillä, vain uhraamisen muoto on erilainen. Koska tässä jumalallisessa uhrissa, joka toteutuu messussa, on ja uhrataan verettömästi sama Kristus, joka yhden ainoan kerran ristin alttarilla verensä vuodattaen uhrasi itsensä … tämä uhri on todellinen sovitusuhri.
(1393) Kommuunio erottaa meidät synnistä. Kristuksen ruumis, jonka saamme kommuuniossa, on meidän edestämme annettu, ja veri jonka juomme, on vuodatettu monien edestä syntien anteeksisaamiseksi. Siksi eukaristia ei voi liittää meitä Kristukseen, ilman että se samalla puhdistaa meitä tekemistämme synneiltä ja varjelee uusilta synneiltä. -Katolinen Katekismus

Alunperin katoliset ehtoollisleivät olivat pyöreitä keksejä, joissa oli kirjaimet IHS. Näiden väitettiin tulevan sanoista “Iesus Hominum Salvatore”, joka tarkoittaa Jeesus ihmisen pelastaja. Nykyisin öylätissä on tavallisesti krusifiksin tai kalan kuva.

Ehtoollisesta on tullut yksi suurimpia väittelyn aiheita eri kirkkojen välille. Vastoin eri kirkkotraditioita, Raamattu ei opeta, että
• Ehtoollisleivät olisivat pyöreitä keksejä
• Ehtoollisleivissä olisi kirjaimet IHS
• Ehtoollisleipää ja viiniä kuuluisi palvoa
• Ehtoollisleipä kuuluuisi lävistää veitsellä
• Ehtoollisessa saataisiin synnit anteeksi
• Jeesus olisi antanut apostoleille voiman muuttaa leipä ja viini hänen ruumiikseen ja verekseen, tai että tämä voima olisi siirtynyt papeille ja piispoille
• Jeesus uhrattaisiin ja uhraisi itsensä ehtoollisessa

Muinaisen Egyptin pakanauskonnoissa palvottiin aurinkojumalaa, joille uhrattiin pyöreitä, auringon muotoisia happamattomia leipiä. Leivissä oli kirjaimet IHS, jotka tuleva Egyptin jumalien pyhästä kolminaisuudesta Isis, Horus ja Seb. Pakanallisten pappien rukoiltua leipien puolesta he kertoivat, että nämä olivat muuttuneet Osiriksen, manalan jumalan lihaksi. Sen jälkeen kansa söi jumalansa, ja näin jumala uhrasi ja uhrattiin. Samankaltaisia pyöreitä leipiä uhrattiin myös Babyloniassa taivaan kuningattarelle.
Pakanallinen traditio oli käytössä myös Roomassa , missä kristinuskon vakiinnuttua huomattiin yhtäläisyys Jeesuksen asettamaan muistoehtoolliseen. Nämä sekoitettiin keskenään, jottei kansan tarvitsisi luopua perinteistään.

Vuonna 394 joulukuun yönä vietettiin Rooman katolisessa kirkossa messua Kristukselle, jossa pappi siunasi leivän ja viinin, jonka tämä väitti muuttuneen Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.  Tästä muodostui Kristuksen messu, jota alettin kutsua Mass of Christ’istä Christmass’iksi. Vuonna 1220 paavi Honorius määräsi ehtoollisleivän palvonnan. Yksinkertaisesta muistoateriasta muuttui pikku hiljaa hyvin vaikeaselkoinen transsubstantaatio-oppi ja reaalipreesens-oppi, jossa ehtoollisviinin ja leivän väitetään muuttuvan Jeesuksen vereksi ja lihaksi. Raamattu opettaa tyystin toisin:

Hebr 9:25-26 “Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan, sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.”
1. Joh. 1:9 “Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
ehtoollinen
Ylhäällä keskellä vanha katolinen öylätti.

Kolminaisuus

Ennen kun kristinusko otettiin valtionuskonnoksi Roomassa, monet kansalaiset uskoivat jo kolminaisuuteen. Kolminaisuusoppi tunnettiin Babyloniassa, Egytpissä, Syyriassa ja Persiassa, mistä se sekoittui Rooman synkreettiseen uskontoon. Kristinuskon vakiinnuttua katolinen kirkko loi Raamatun Jumalasta kolminaisuusopin monien uskontojen tilalle.

Nouveau Dictionnaire Universel (Toim. M. Lachâtre, Pariisi 1865–1870, 2. osa, s. 1467.):
“Platonin kolminaisuus, joka on itsekin vain muinaisilta kansoilta peräisin olevien vanhempien kolminaisuuksien uudelleenjärjestelyn tulos, näyttää olevan se järkiperäinen ja filosofinen ominaisuuksien kolminaisuus, josta saivat alkunsa kristillisten kirkkojen opettamat kolme hypostaasiaa eli jumalallista persoonaa. – Tämän kreikkalaisen filosofin [300-luvulla eaa. eläneen Platonin] käsitys Jumalan kolminaisuudesta – voidaan löytää kaikista muinaisista [pakana]uskonnoista.”
Raamattu ei puhu mitään kolminaisuusopista. Sensijaan monesta kohtaa voimme havaita, että Jeesus ja Pyhä Henki rukoilevat Isää mutta Raamattu ei ilmoita, että Isä rukoilisi ketään.
Matt. 24:36 “Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.”

Ps. 2:7 “Minä ilmoitan, mitä Herra (JHWH) on säätänyt. Hän lausui minulle: “Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.”

Hepr. 1:5 “Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin; ja taas: Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani?”

Ef. 1:3 “Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa..”

Room. 8:34 “Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.”

Room. 8:26 “Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.”

Katolinen kirkko on pitänyt kovasti kiinni kolminaisuusopista, joka on alkuperältään pakanallinen ja mille ei löydy Raamatusta mitään perusteluita. Lähes kaksituhatta vuotta oppi on kuullostanut viattomalta harha-askeleella, mutta kun tarkastelemme lopun ajan profetioita, voimme ymmärtää kolminaisuuden merkityksen. Babylonian synkretismiuskonnon noustessa uudelleen kaikki uskonnot tullaan yhdistämään, mukaanlukien katolinen babylonialais-roomalainen kristinusko. Tämän varjolla Rooman katolinen kirkko on pitänyt oppia erehtymättömänä vuosisadat.
kolminaisuus
Kolminaisuusoppi ujutettuna katoliseen uskontoon. Jesuiitat ja illuminaatit käyttävät kaikkinäkevän silmän symbolia.
kolminaisuus 2
Kolminaisuus pakanauskonnoissa, lähtien ylhäältä vasemmalta missä kuvattuna Nimrod, Tammus sekä Semiramis lintuna. Kyseessä on luciferinen väärennös Jumalan olemuksesta.
kolminaisuus 3
Kolminaisuutta symboloiva kaikkinäkevä silmä Babyloniassa, Egyptissä ja Skandinaavian pakanauskonnoissa.

Sakramentit

Katolisen kirkon elämä on sakramentaalista. Tämä tarkoittaa, että kirkko ja sen jäsenet kohtaavat Kristuksen sekä hänen sanassaan että erityisellä ja näkyvällä tavalla hänen asettamissaan sakramenteissa..

Kirkon sakramentit ovat:

• Kaste
• Vahvistus
• Eukaristia
• Parannus
• Sairaiden voitelu
• Vihkimys
• Avioliitto

Sakramentaaleilla tarkoitetaan sellaisia siunauksia, jotka eivät ole sakramentteja, mutta jotka ovat niiden tavoin merkkejä Jumalan armosta ja siunauksesta, joka ympäröi kristityn jokapäiväistä elämää. Kun katolilainen muuttaa uuteen asuntoon, on paikallaan, että hän pyytää pappia siunaamaan uuden kotinsa. Samoin on mahdollista siunata muita arkiseen elämään liittyviä tärkeitä asioita tai esineitä. Kristillinen hautaus on myös sakramentaali.

Raamattu ei kuitenkaan opeta mitään sakramenteista tai sakramentaalisesta toimituksesta. Raamatussa on ainoastaan kaksi hengellistä toimitusta, jotka ovat kaste ja ehtoollinen.

Sakramentti-käsite on alkuperältään pakanauskonnollinen rituaali. Pakanallisiin mysteeriuskontoihin tultiin sisälle sakramenttien kautta. Isis-Osiris-Horus ja Mitrhas-kulttiin sekä Eleusiin, Attiksen ja Dionysioksen palvontaan kuului sakramentit, jossa mysteeri yhdisti sakramenteilla vihityt toisiinsa ja jumaluuteen. Pakanallinen sakramenttioppi opetti elämän uudistumisesta näiden kautta. Oppiin kuului vihityn matka pimeyden läpi valoon. Kristinuskon vakiinnuttua Roomassa myös hengellisistä toimituksista alettiin käyttää nimitystä sakramentti. Oppi seitsemästä sakramentistä vahvistettiin vuonna 1439.

 3. Yhteenveto

Yhteenvetona voimme havaita, että Rooman katolinen kirkko on jatkanut Babyloniasta alkanutta pakanauskontoa liittämällä siihen Raamatullisia elementtejä. Onko Raamatun rinnalla oikeutta pitää traditioita, vaikka ne ovatkin pakanallisia?

Mark. 7:6-9 “Mutta hän sanoi heille: Oikein Esaias on ennustanut teistä, ulkokullatuista, niinkuin kirjoitettu on: ‘Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’. Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä. Ja hän sanoi heille: “Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.”

Kol. 2:8 “Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.”

Jer. 10:2-5 “Näin sanoo Herra: Älkää totutelko itseänne pakanain menoon älkääkä kauhistuko taivaan merkkejä, sillä pakanat niitä kauhistuvat. Sillä kansat noudattavat turhia jumalia; sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä, puusepän kätten tekemiä, työaseella tehtyjä. Ne koristetaan hopealla ja kullalla sekä kiinnitetään nauloilla ja vasaroilla, niin etteivät ne horju. Ne ovat kuin linnunpelätin kurkkumaalla, eivät ne voi puhua; kantamalla täytyy niitä kantaa, sillä eivät ne voi astua. Älkää peljätkö niitä, sillä eivät ne voi pahaa tehdä; mutta eivät ne myöskään voi tehdä hyvää.”

Ps. 119:160  “Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti”

Joh. 7:38 “Joka uskoo minuun, niinkuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on, juokseva elävän veden virrat.” (alkutekstin mukainen järjestys)

Matt. 22:29 “Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.”

Näyttäisi vahvasti siltä, että Babylonian henki on siirtynyt Roomaan ja jatkaa siellä valheellisten oppien opetusta. Seuraavassa osassa tarkastelemme Rooman katolisen kirkon luonnetta Raamatun eskatologisten eli lopun aikoja koskevien profetioiden valossa ja sitä, kuinka kirkon näkymättömämpi toiminta liittyy aikaamme ja tuleviin tapahtumiin.

Lähteenä käytetty:

http://raamattusivut.fi/?cat=97

http://www.kotipetripaavola.com/Katolisen_kirkon_ja_paavin_viran_juuret.html

Advertisements

7 thoughts on “Rooman katolinen kirkko osa 1 – traditiot vastaan Raamattu

  1. Pingback: Rooman valtakunnan uudelleen nousu | BELTSASSAR

  2. Pingback: Paavi Franciscus – viimeinen paavi | BELTSASSAR

  3. Pingback: Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa | BELTSASSAR

  4. Pingback: Faktoja ekumeniasta | BELTSASSAR

  5. Pingback: Ortodoksien Pokrova ja Semiramis-kultti | BELTSASSAR

  6. Pingback: Musta paavi Franciscus ja Vatikaanin pimeä sisäpiiri | BELTSASSAR

  7. Pingback: Islam – sodan, puutteen ja kuoleman uskonto | BELTSASSAR

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s