Uusi vanha antisemitismi

 Saarnaaja 1:9 “Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.”

Hamas, joka vuoden 2007 jälkeen on hallinnut myös poliittisesti Gazaa, ilmoittaa seuraavasti Peruskirjassaan:

“Palestiinan kysymykseen ei ole muuta ratkaisua kuin jihad. Aloitteet, ehdotukset ja kansainväliset konferenssit ovat kaikki ajan tuhlausta ja turhia ponnisteluita. Maailmanlaajuinen sionismi yhdessä imperialististen voimien kansa yrittää harkitun suunnitelman ja älykkään strategian avulla irrottaa arabivaltiot yhden toisensa jälkeen sionisminvastaisesta taistelusta, jotta lopulta palestiinalaiset taistelisivat yksin.
On tarpeen istuttaa jihadin henki Kansan sydämiin, jotta he kävisivät vihollista vastaan ja liittyisivät taistelijoiden riveihin. On tarpeellista, että niin tiedemiehet, kouluttajat, opettajat; tiedonvälityksessä ja mediassa työskentelevät henkilöt; koulutettu väki; kuin erityisesti nuoriso ja islamilaisten liikkeiden sheikit ottaisivat osaa joukkojen herättämiseen.” [1]

Idea Hamasin julistamalle ZOG-teorialle (Zionist Occupation Government, Siionistien valtaama hallitus), minkä mukaan juutalaiset kontrolloivat valtaosaa maailmanpolitiikasta ja massamediasta, syntyi Siionin viisaiden pöytäkirjasta. Pöytäkirjassa kuvaillaan siionistisen salaseuran suunnitelmaa maailmanvalloitukselle manipuloimalla taloutta, tiedotusvälineitä ja luomalla sotia ja konflikteja. Kirjan perusteella Venäjällä alkoi tsaarin aikaan juutalaisvaino ja myöhemmin Natsi-Saksassa. Nyt tätä väitettyä Pöytäkirjaa levitetään arabian kielellä Lähi-idässä, muun muassa Egyptin televisio lähetti taannoin 40-osaisen ohjelmasarjan aiheesta.

Tosiasiassa jo 1900-luvun alussa tiedettiin, kuinka Pöytäkirjat olivat kömpelö plagiaatti ranskalaisesta poliittisesta satiirista Dialogi Machiavellin ja Montesqiuen välillä Helvetissä vuodelta 1864, jossa ei lainkaan mainittu juutalaisia. Tutkijat ovat havainneet, että Herman Goedschen vuonna 1868 kirjoittama novelli inspiroi myös Pöytäkirjojen laatijaa. Pöytäkirjojen alkuperä on havaittu sijoittuvan Pariisiin Pjotr Rachovskyn johtaman Venäjän salaisen poliisin päällikön ulkomaan osastolle 1890-luvulle. Ensimmäisen kerran Siionin viisaiden pöytäkirja esiintyi vuonna 1903 venäläsessä lehdessä nimeltä Znamja.

Kuten tutkijat ovat todenneet, on helppo nähdä, että [Siionin viisaiden] “pöytäkirjat” olivat 1800-luvun Ranskan tuote, sillä ne ovat täynnä viittauksia fin-de-siecle-ajan Ranskan kysymyksiin (kuten Panama-skandaali ja huhut Pariisin metroyhtiön juutalaisista osakkeenomistajista). On selvää, että ne pohjautuivat moniin tunnettuihin romaaneihin. Mutta tarina oli jälleen kerran kerronnallisesti niin vakuuttava, että monet ihmiset ottivat sen helposti todesta. Loppu on historiaa: Venäjällä kiertävä munkki nimeltä Sergei Nilus… edistääkseen päämääräänsä tulla tsaarin hengelliseksi neuvonantajaksi alusti ja julkaisi “pöytäkirjojen” tekstit.
-Umberto Eco, Six Walks in the Fictional Woods, 1994

Nämä [Siionin viisaiden] pöytäkirjat, joiden uskotellaan olevan juutalaisten johtajien käsialaa, eivät ole lajissaan ensimmäisiä asiakirjoja, joita jesuiitat ovat tekaisseet. Sillä yli sata vuotta, ennen kuin nämä pöytäkirjat ilmestyivät, jesuiitat olivat hyödyntäneet samankaltaista väärennöstä nimeltä “Bourg-Fontainen viisaiden salaisuudet” jansenismia vastaan, joka oli jesuiittojen vastainen ranskalaiskatolinen liike maallisten pappien keskuudessa.
-Leo H. Lehmann, ent. katolinen pappi, Behind the Dictators, 1942

Antisemitismi on nykyään osa islamilaisen päävirran ajattelua ja keskiverto muslimi on indoktrinoitu antisemitistisellä propagandalla yli koko muslimimaailman Mauritanista Indonesiaan, vaikka useimmat eivät ole edes koskaan tavanneet juutalaista. Muslimimaailma on nykyään juutalaisvihan jälleensijoituskohde, joka muistuttaa Natsi-Saksaa 1930-luvulla. Kuten Saksassa, antisemitismiä opetetaan arabimaissa kouluissa, saarnataan moskeijoissa, levitetään mediassa ja ilmaistaan yhteiskunnan johtajien taholta lakkaamatta. Tämä antisemitismi näkee juutalaisen aina ja kaikkialla kietoutuneena pahaenteiseen salaliittoon Islamin tuhoamiseksi. Mutta kuten Natsi-Saksassa, perustuu myös muslimeillakin syytökset myytteihin Pöytäkirjasta, jonka väitetyistä kirjoittajista ei ole mitään todisteita.

PhotoGrid_1415678055092Natsi-Saksa, Hamas, Hisbollah ja roomalainen kunnianosoitus.

ZOG-teoriaan perustuva antisemitismi on levinnyt maailmanlaajuisesti. Juutalaisia maailman yhdentymisestä syyttävät uskovat siionismiliikkeen olevan osa juutalaista maailmanvalloitusta ja tästä on seurannut valtavaa mediakritiikkiä ja boikotteja Israelin valtiota ja sen toimia kohtaan. Suomessa Magneettimedia julkaisi äskettäin uutisen [2], jossa ylistetään israelilaisen rajaviranomaisen tappanutta itsemurhapommittajaa seuraavasti:

“Hizbollah osoittaa kunnioitustaan palestiinalaistaistelija Ibrahim Akkarin sankarilliselle operaatiolle miehitetyssä Jerusalemissa (al-Quds). Ennen tulemistaan marttyyriksi Akkari ehti tappaa ja haavoittaa lukuisia sionistimiehittäjiä.
Menestyksekäs operaatio on esimerkki jatkuvasta kansallisesta vastarinnasta. Se osoittaa, että palestiinalaiset tulevat taistelemaan rohkeasti ja päättäväisesti pyhän kaupungin juutalaistamista vastaan.”

Maailman verhohallituksen uskonto

Antisemitistiseen liikkeeseen liittyvät ovat todellisuudessa johdetun disinformaation uhreja, jota muun muassa B’nai B’rith -liike ja vapaamuurariloosi levittää. Juutalaisten syyttäminen imperialismista ei voi olla rodullista, eikä todellinen juutalaisuskonto pyri maailmanvaltiuteen, joten on harhaanjohdettua puhua ZOG-teoriasta. Koska jako on hengellinen, ei ole myöskään pätevää puhua juutalaisuudesta, koska maailman verhohallitus on luciferistinen, jota juutalaisuus ei edusta. Käärmeensiemenoppia ja kabbalaa edustaa vain murto-osaa juutalaisista, eivätkä nämäkään ole kuin nimellisesti juutalaisia.

4. Moos. 15:14-16 “Ja jos muukalainen, joka asuu teidän luonanne tai on ainiaaksi asettunut teidän keskuuteenne, tahtoo uhrata suloisesti tuoksuvan uhrin Herralle, niin hän tehköön, niinkuin tekin teette. Seurakunnassa olkoon laki sama teillä kuin muukalaisellakin, joka asuu teidän luonanne. Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen. Se, mikä koskee teitä, koskekoon myös muukalaista Herran edessä. Sama laki ja sama oikeus olkoon sekä teillä että muukalaisella, joka asuu teidän luonanne.”

Raamatusta hitusenkin ymmärtävä tietää, että juuri antisemitismin nousu on yksi vahva merkki lopun ajasta. Ilmestyskirjassa kerrotaan, kuinka globaalin yhdentymisen jälkeen koko maailma hyökkää Israelia ja Jumalaa vastaan Harmageddonin sodassa. On siis mahdotonta, että juutalaiset muodostaisivat kyseisen koalition.

Jeremia 31:10 “Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niin kuin paimen laumaansa.”

[1] http://www.takeapen.org/Takeapen/Templates/showpage.asp?DBID=1&LNGID=16&TMID=84&FID=1351

[2] http://www.magneettimedia.com/hizbollah-osoittaa-tukensa-jerusalemin-marttyyrille/

Tiivistelty Tony Pearce’n artikkelista http://www.heinola.org/~patato/lukijat/muut/kirje212%5B1%5D.php

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s