Hoosean lupaus viimeiselle sukupolvelle

Hoosean yli 2700 vuotta vanhassa kirjassa on ihmeellinen lupaus seurakuntakauden kestosta ja Israelin kansan lunastuksesta, joka koskettaa viimeistä sukupolvea.

Hoosea 5:14 Sillä minä olen Efraimille kuin leijona, Juudan heimolle kuin nuori jalopeura: minä, minä raatelen, menen ja kannan pois, eikä pelastajaa ole.

Jeesus kertoo profeetta Hoosean kautta, kuinka Hänen ensimmäinen maanpäällinen tehtävä on täyttää syntien sovitus ja mennä takaisin Isä Jumalan luokse. Ajanlaskumme alussa Messias Jeesus täytti elämällään yli kolmesataa muuta Vanhan testamentin ennustusta.

Hoosea 5:15. Minä menen takaisin paikoilleni, kunnes he ovat syystänsä kärsineet ja etsivät minun kasvojani: ahdistuksessansa he minua etsivät.

Israel ei vastaanottanut odottamaansa Messiasta eikä tehnyt parannusta, minkä seurauksena Jeesus sanoi palaavansa vasta ahdistuksen jälkeen, kun Israel tunnustaa Messiaansa. Jeesus sanoi itse samantapaisesti:

Matteus 23:37-39 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, ‘teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi’. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: ‘Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen’.

Hoosea 6:1 Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja
parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät.

Sitten Hoosean profetiassa kerrotaan, kuinka Israel menee itseensä ahdistuksen päivinä ja tekee parannuksen.

Hoosea 6:2 Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä.

Kahdella päivällä viitataan Jumalan päivään – tuhanteen vuoteen:

2. Pietari 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että “yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä”.

Israel tulee siis pelastumaan kahden tuhannen vuoden kuluttua Jeesuksen taivaaseen astumisesta. Sen lisäksi, kolmantena Jumalan päivänä Israel tulee olemaan Jeesuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa. Kolmas päivä ei tarkoita kolmentuhannen vuoden kuluttua, vaan kuten 1900-luku oli 20. vuosisata, alkaa kahden tuhannen vuoden jälkeen kolmas tuhatvuotinen.

Olennaista Raamatun lupauksille on, että kahden päivän kuluttua alkaa Jaakobin ahdistus eli kaikkien kansojen kääntyminen Israelia vastaan. Tämä aika on nykyisen maailman viimeinen valtava ahdistuksen ja sodan aika, josta Kristuksen seurakunta eli uskovat temmataan taivaaseen ja Israel tulee ahdistuksen kautta löytämään Messiaansa.

Ilmestyskirja 3:10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.

Seurakunnan ylöstempausta seuraa Kristuksen morsiamelle taivaalliset häät. Raamattu vertaa seurakuntaa morsiameen ja Jeesuta ylkään.

Ilmestyskirja 19:7 Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.

Lopuksi Hoosea antaa lupauksen monien muidenkin Raamatun paikkojen tavoin hengellisestä sateesta eli herätyksestä, joka edeltää Jeesuksen toista tulemusta:

Hoosea 6:3 Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.

Herra tulee siis antamaan suuren herätyksen ahdistuksen kautta ihmiskunnalle. Tämän kautta monet tulevat löytämään Jumalan Sanan totuuden ja pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Jaakobin kirje 5:7-8 Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.

Hoosean lupaus on yksi Raamatun ihmeellisistä tarkoista profetioista meille viimeisen sukupolven ihmisille. Onko sattumaa, että Hoosea on hepreaa ja tarkoittaa pelastamista?

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s