Faktoja ilmastonmuutoksesta

Ilmastonmuutos on kaiken arvostelun yläpuolelle koroitettu populistinen ilmiö, minkä nimissä politiikkaa harjoitetaan kansankiihoituksellisin keinoin. Ilmastonmuutoksella tarkoitetaan ilmakehän ja merien lämpötilan nousua, joka IPCC:n mukaan johtuu 95% ihmiskunnan aiheuttamista kasvihuonepäästöistä. Ilmaston lämpenemisestä maalaillaan niin kamalia uhkakuvia, että sen nimissä hyvin kyseenalainenkin politiikka on sallittua.

MALLINNOKSET VS. MITTAUKSET

Ilmastonmuutos perustellaan yleensä auktoriteettiin vetoamalla ilman, että itse asiaa tarkasteltaisiin. Sekaan ujutetaan fiktiivisiä mallinnuksia, valikoituja ja universalisoituja mittauksia sekä suoraa valehtelua. Ensinnäkin, median toistama mantra ilmaston lämpötilan nousun jatkumisesta perustuu näennäistieteelliseen mallintamiseen, joka on kuvattuna grafiikassa:

Ilmastomittaukset

Sinisellä on kuvattuna mittaustulokset ilmakehästä, joiden perusteella ilmasto olisi päinvastoin kylmenemässä. Tästä johtuen merijään pinta-ala globaalisti tarkasteltuna ei ole vähentynyt eikä merenpinta ole noussut. Vanhoja toteutumattomia ennustuksia ei olla suinkaan korjattu, vaan ne ovat jääneet kansan keskuuteen myyteiksi. Mallinnokset perustuvat kaupunkisaarekevaikutuksen (UHI) vaikuttamiin mittauksiin, jotka yleistetään globaaleiksi mittaustuloksiksi. Climategate-tietovuoto paljasti CRU-ilmastotutkimusyksikön muokanneen aineistoa IPCC:n tarpeisiin osoittamaan jatkuvaa lämpiämistä. Tietovuodon aiheuttaman kohun takia CRU on korjannut käyriään, jotka osoittavat yllä olevan kuvan mukaisesti mallinnosten johtavan räikeästi harhaan. Mediassa esiintyy harhakuva ilmastokonsensuksesta, jonka mukaan lähes kaikki tutkimus parinkymmenen vuoden ajalta todistaa ihmisen päästöjen olleen syynä globaaliin ilmastonmuutokseen, vaikka todistetusti vain alle prosentti on puoltanut nykyistä populistista käsitystä.

JULKISUUSKUVA ILMASTONMUUTOKSESTA

Koska harhakuvaa ilmastokonsensuksesta tai edellämainittuja valheita ei ole korjattu isossa mediassa, pysyvät myytit suurten massojen faktana ohjaamassa keskustelua. Median sensuuri kattaa monen muun aiheen lisäksi myös ilmaston lämpenemisen kritiikin, minkä takia Argumentum ad auctoritatem eli auktoriteettiin vetoaminen riittää todisteeksi ilmastonmuutokselle.

jääkarhu

Jäätikön sulamisen takia uhanalainen jääkarhu vihreässä propagandassa, oikealla tilasto jääkarhupopulaatiosta.

lintu

Ekologinen tuulivoima tappaa vuosittain tuhansia rauhoitettuja muuttolintuja, etkä varmasti ole nähnyt näitä kuvia lehdessä.

 TEKOSYY MAAILMANHALLITUKSEN PERUSTAMISELLE

Euroopan unioni pyrki äskettäin pidetyn Pariisin ilmastokokouksen myötä – omien sanojen mukaan – luomaan kaikkia maita koskevan globaalin kehyksen, joka perustuu kehittyvään maailmantalouteen. Samaa yhdentymisen mantraa hokevat lähes kaikki merkittävät vaikuttajat, esimerkiksi Bill Gatesin mukaan maailmanhallitus on ainoa keino puolustaa ilmastonmuutoksen uhkaa (Suddeutche Zeitung).

PhotoGrid_1416269197696

YK:n globaalin kehitysverkoston UNDP:n päämäärä on omien sivustojen mukaan edistää ympäristönmuutokseen liittyviä mukautumistoimia, jotka nopeuttavat globaaleja sosioekonomisia prosesseja. Nämä “prosessit” löytyvät vuonna 1992 allekirjoitetusta Agenda 21:stä, joka on YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma alkaneelle vuosituhannelle. Sisällöltään se muistuttaa melkoisesti Karl Marxin manifestia tai Adam Weishauptin kuuden kohdan ohjelmaa, sillä Vihreän Päämäärän mukaan kestävää kehitystä heikentäviä ovat esimerkiksi yksityisomistus, yksityisyrittäminen, maanviljely, laidunmaat sekä perheet! Se esittääkin toteutettavaksi taloudellisten resurssien uusjakoa ja ihmisten uudelleensijoittamista laajassa mittakaavassa. YK:lle siirtyy jokaisen ilmastosopimuksen myötä lisää vaikutusvaltaa ohjata maailmaa poliittisesti ja taloudellisesti todellisten päämääriensä mukaisesti.

YK on lopulta symboli maailmanjärjestykselle, joka tullaan rakentamaan jonakin päivänä. -Rockefeller-säätiö

Maailmanhallitus on Uuden maailmanjärjestyksen määränpää ja täyttymys, joka on ennustettu Raamatun Ilmestyskirjassa tämän aionin viimeiseksi valtakunnaksi.

ILMASTOUSKO JOHTAA UUDEN MAAILMANJÄRJESTYKSEN SYNKRETISMIIN

1-e1366716399975

Global oneness day edustaa petollista ja kontrolloitua uuden ajan (new age) kulttuuria, joka leviää hyväntahtoisten ja naiivien massojen keskuudessa. Se puolestapuhuu suvaitsevaisuutta, mutta edustaa todellisuudessa vain relativismia eli tiedollista ja moraalista tyhjiötä. Kulttuurin mukaan kaikki planeetalla ovat yhtä, mutta yhtäältä puhutaan liikakansoituksesta ja depopulaatiosta eli väestön rajoittamisesta. Uutta maailmanjärjestystä ajavan Rooman klubin raportissa Global Future a Time to Act esitettiin toimenpiteitä, kuten syntyvyyden säännöstelyä sekä tieteellisen kehityksen ja tekniikan siirron jarruttamista kehitysmaihin, samalla kun järjestön raportteja lainaavat kehitys- ja ympäristöjärjestöt keräävät miljardeja kehitysmaiden auttamiseen.

world-map-texas

Kaikki maailman ihmiset mahtuisivat laskennallisesti Texasin osavaltion kokoiselle alueelle niin, että jokaisella olisi 100m2 tontti – vauvasta vaariin (vrt. liikakansoitus).

Hyväntahtoiset mutta naiivit massat eivät ainoastaan mukaudu haluttuun vihreän uskonnon muottiin, vaan jopa kiivailevat sen puolesta. Neodarvinismi ja ilmastousko ovat melko varmasti se suuri viimeisten päivien eksytys, josta Raamattu kertoo (2. Tes. 2:11-12).

Ilmastonmuutos on globaali ongelma, jonka ratkaiseminen riippuu siitä, ylitämmekö kansalliset kytköksemme ja tulemmeko yhteen yhteisen hyvän vuoksi.. Katolinen kirkko, joka työskentelee muiden uskontojen johdon kanssa, voi nyt ottaa ratkaisevan roolin mobilisoimalla julkisen mielipiteen ja julkisia varoja.. Sellainen maailmanuskontojen rohkea ja humanitaarinen toiminta, joka toimii yksiäänisesti, varmasti vauhdittaa julkista keskustelua siitä, kuinka voimme integroida yhteiskunnallisia valintoja priorisoituina YK:n kestävän kehityksen päämäärien alla. -Ilmastonmuutos ja yhteinen hyvä, Paavillinen Tiedeakatemia

Ilmastonmuutokseen uskominen johtaa ihmisiä omaksumaan maakeskeisiä ja panteistisia uskomuksia, jotka johdattavat uuden ajan synkreettiseen maailmankuvaan. Katolinen kirkko ja paavi ovat merkittäviä toimijoita uskontojen välisessä vuoropuhelussa eli ekumeniassa, joka nimensä mukaisesti tähtää yhteen maailmanuskontoon. Se tulee olemaan hyvin todennäköisesti jotain teosofian kaltaista, missä on rippeitä kaikista maailmanuskonnoista, mutta ytimessä teosofian luoneen okkultisti H. P. Blavatskyn sanoin:

Saatana, Genesiksen Käärme on todellinen luoja ja hyväntekijä, hengellisen ihmiskunnan isä, sillä se oli hän joka avasi Aadamin silmät ja hän joka oli ensimmäinen joka kuiskasi: Sinä päivänä kun te syötte tästä puusta, te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan. -H. P. Blavatsky

Lue myös:

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s