HLBTIQ:n meteli mediassa on osa kokonaisvaltaista nihilismiä

Muutama päivä sitten uutisoitiin laajalti seksuaalivähemmistöjen huonosta kohtelusta terveydenhuollossa, kun Miss Gay Finlandiksi kruunattu MS-tautia sairastava Iina Karinen avautui tuntemuksistaan medialle. Klikkiotsikoiden takaa ei kuitenkaan löytynyt sen enempää tietoa kuin mitä otsikot huusivat. Ylen artikkelissa, johon muut mediat viittasivat, toistettiin vain otsikon tekstiä eri tavoin muotoiltuna lähes kymmenen kertaa, menemättä itse asiaan. Näin seksuaalivähemmistöt saatiin jälleen kerran puheenaiheeksi ja ihmisten alitajuntaan vailla asiasisältöä. Satis eloquentiae sapientiae parum. 

Valtamedia Suomessa on sitoutunut täysin HLBTIQ-liikkeen vanhaan kuuden askeleen ohjelmaan, joka esiteltiin vuonna 1987 artikkelissa The Overhauling of Straight America. Ohjelmalle ei ole riittänyt missään maassa pelkkä seksuaalivähemmistöjen asian ajaminen, vaan valta-aseman hakeminen ja muiden mielipiteiden mustamaalaaminen ja vaientaminen. Nihilismi on luotettavassa ja vapaassa mediassamme niin pitkällä, että ihmisiä lakkautetaan toimista poikkeavien mielipiteiden takia, vastoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklaa. Euroopan unioinin perusoikeuskirjassa artiklassa 11 niin ikään sanotaan:

1. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta. 2. Tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta kunnioitetaan.

Nyttemmin lähes tulkoon kaikki uutisointi valtamediassa kristinuskoon liittyen kritisoi sen suhdetta seksuaalivähemmistöihin. Näin kaksi tuhatta vuotta kristinuskon perinnettä on poistettu päivittäisistä puheenaiheista aiheuttamasta synnintuntoa.

Laajemmalti tarkasteltuna HLBTIQ-liikkeen mielipideterrori on osa kokonaisvaltaista nihilismiä, mikä vaikuttaa ihmiskunnan kaikilla osa-alueilla. Tämä niin ikään kuuden askeleen ohjelma pyrkii lakkauttamaan ja korvaamaan kansallisvaltiot, isänmaallisuuden, yksityisomistamisen, perheinstituution sekä uskonnot Uudella maailmanjärjestyksellä, jota eliittiin kuuluvat suomalaispoliitikotkin ovat mainostaneet.

 Kyllä minulla on se käsitys, että tämä vuosituhannen alku jää maailmanhistoriaan Uuden maailmanjärjestyksen aikana. -Sauli Niinistö

Sivustolta löytyy tämän kokonaisvaltaisen nihilismin historiaa ja esimerkkejä Suomen valtion ja kulttuurin alasajamisesta, jollaista voimme tänä päivänä valitettavasti todistaa. Ahtaalle ajettujen kristittyjen ei tule kuitenkaan asiasta pelästyä, sillä vuosituhansia vanhan Raamatun mukaan kaiken tämän on tapahduttava, ennen kuin turmeltunut maailma uudistetaan Logoksen väliintulon kautta.

Luuk. 17:28-30 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.

Advertisements

Hyödylliset idiootit tekevät kaikkensa kristillisen perinteen tuhoamiseksi

Antaa kaikkien kukkien kukkia – kunhan kyse ei ole kristillisestä perinteestä. Opetushallitus on linjannut valtakunnallisella ohjeella, että muun muassa ruokarukoukset tulee korvata ruokalorulla.

Opetushallituksen uusi ohje vaatii, ettei varhaiskasvatuksessa enää harjoiteta uskontoja. Sen sijaan lapset tutustuvat kaikenlaisiin katsomuksiin, myös uskonnottomuuteen. -Yle uutiset

Päätös asettaa näin kristinuskon pannaan, mutta hyväksyy kaikessa viisaudessaan muunlaisen elämänkatsannan, esimerkiksi hinduismin. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos suositteleekin joogan kasvatuksellista harjoittamista taaperoiden satujumpasta perusopetukseen saakka. Lapset saavat myös valmistaa esimerkiksi unisieppareita ohjatusti, mutta ruokarukouksen uskotaan horjuttavan lapsen tasapainoista kehittymistä. Evoluutioteorian opetus on hallinnut luonnontieteitä sen fataaleista aukoistaan huolimatta, ja uskottomuuden opettamisella onkin suora yhteys kansalliseen moraaliseen rappiotilaan ja nuorten pahoinvointiin.

Tavoitteena on, että jo varhaiskasvatuksessa pystyttäisiin tukemaan jokaisen lapsen yksilöllistä kasvua ja identiteetin löytämistä. -Kirsi Tarkka, Opetushallitus

Nykyistä kansallista lyhytotsaisuutta kuvaa lapsille suunnatut tapahtumat, kuten Elämä Lapselle-konsertit, missä vapaamuurariagendaa ihannoivat narsistit johtavat nuorta yleisöä jumalanpilkkaan ja moraalittomuuteen.

Profeetat käyttävät saatanalle vihittyjä tunnuksia ja muun muassa esittäytyvät kappaleissaan jumalanpoikana.

Lapsia onkin kristillisiä arvoja hyväksytympää tukea esimerkiksi homoseksuaalisuuteen, vaikka tilastot osoittavat homojen kärsivän huomattavasti enemmän mielenterveys- ja päihdeongelmista, elämäntapaan liittyvistä sairauksista sekä suisaidisuudesta – myös maissa, joissa homoseksuaalisuus on ollut hyväksyttyä jo vuosikymmeniä.

Kristillisen perinteen alasajoa voi nähdä kaikkialla, esimerkiksi evankelisluterilainen kirkko on jo vuosia sitten sanoutunut irti kristillisesta totuudesta. Historiaa tunteville ei ole tietenkään yllättävää tämänpäiväinen kansallinen rappiotila, sillä kehityssuunta on kirjattuna esimerkiksi jesuiitta Adam Weishauptin yli 200 vuotta vanhaan manifestiin, jota nykyinen ihmiskuntaa ohjaava globalistiliike suuresti ihannoi. On vain surullista nähdä tavallisten ihmisten hyväksyvän leviävä antikristillisyys ja pedon nousu, juuri kuten Johanneksen ilmestyskirja kuvailee.

Ilm. 13:3 Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.

Yksityistäminen valmistaa Suomea Uuteen maailmanjärjestykseen

Suomi laiva

Natsi-Saksa sovelsi aikoinaan ideaa, että kun valhe on tarpeeksi suuri ja törkeä, on ihmisten pakko uskoa se. Samaan ideaan on perustunut myös Euroopan unionin aikainen poliittinen nihilismi. Nykyinen Suomen valtion ja kuntien taloudellinen ahdinko on tahallisen ja johdonmukaisen politiikan satoa, mikä oli nähtävissä jo 1990-luvun alussa yksityistämisen ja kansainvälistämisen rantautuessa vahvasti Suomeen. Nyt 25 vuotta myöhemmin EU-politiikka on saavuttamassa laajasti todelliset intressinsä, kun julkinen sektori on muuttumassa yksityiseksi ja valumassa ylikansalliseen omistukseen.

Valtionrautatiet perustettiin ja ylläpidettiin verorahoilla, mutta jaettiin ja yhtiöitettiin internationalisti Esko Ahon hallituksen aikana. Voiton tavoittelun myötä junayhteyksiä järjestetään pääosin vilkkailla rataosuuksilla ja samalla lakkautetaan haja-asutusalueilta. Yksityistäminen on näkynyt palveluhinnoissa, eivätkä suomalaiset enää ole yhdenvertaisia junayhteyksien loppuessa maaseudulta.

Postilaitos jaettiin ja yhtiöitettiin niin ikään 90-luvulla. Yhtiöittämisen myötä palvelun tuottaa yhä useammin yksityiset yritykset, mikä on myös nostanut palveluhintoja. Pienemmillä paikkakunnilla ja maaseudulla postitoimistot on lakkautettu vallan.

Markka-aikaan ennen EU-jäsenyyttä Suomen valtio kontrolloi keskuspankin kautta valtionvelkojen korkoja, joista osa palautui takaisin valtiolle. Maastrichtin sopimuksen myötä valtion keskuspankkirahoitus kiellettiin, minkä seurauksena valtio joutuu lainaamaan yksityisiltä sijoittajilta ja pankeilta, jotka myös sanelevat velkojina reunaehtoja poliittiselle päätöksenteolle. Jos Suomi olisi velkaantunut ainoastaan itselleen vuosina 1990-2014, olisi valtiolla velkaa 78 % vähemmän eli 95 mrd. euron sijasta ainoastaan 21 mrd. euroa (korkokulut 74 mrd. euroa 1990-2014)!

Elinkaarimallihankkeissa yksityiset rahoittajat, yleensä ylikansalliset rakennusyhtiöt, rakennuttavat ja ylläpitävät kunnallisia tai valtiollisia palveluita, jolloin kunta tai valtio maksaa rakennuksista ainoastaan vuokraa palvelusopimuksen ajan. Mallia on käytetty muun muassa koulujen, terveydenhuollon palveluiden, vanhushuollon, uimahallien ja teiden rakennuttamiseen. Monet hankkeet ovat osoittaneet, että elinkaarimalli tulee paljon kalliimmaksi kuin kertamenona maksaminen ja tavalliset ihmiset jäävät vain sivustaseuraajiksi, kun päätökset tapahtuvat isojen firmojen toimesta kansainvälisellä pääomalla.

Metsähallitusta ollaan parhaillaan jakamassa ja yhtiöittämässä EU:n kilpailulainsäädännön nimissä. Näin ollen metsätalous siirtyisi osakeyhtiöön ja parhaillaan olevan vesilain muutoksen kanssa pohjavesistäkin voisi tulla kauppatavaraa, kuten monissa maissa on nähty. Myös IMF:n lainaehdoissa yhtenä kohtana vaaditaan pohjavesien yksityistämistä.

Kunnallisen liikelaitoksen EU:n määräämä yhtiöittämispakko on viemässä päätösvaltaa kauaksi ihmisistä ja piilottamasta toimintaa liikesalaisuuden nojalla pois julkisuudesta. Saksan, Ranskan ja Italian tapaukset ovat osoittaneet, että vesilaitoksien yksityistäminen on nostanut merkittävästi veden hintaa ja huonontanut veden laatua.

Sote-uudistuksen yhtenä kohtana on perusterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon yksityistäminen. Uudistuksen myötä kuntien merkitys vähenee huomattavasti ja julkinen terveydenhuolto muutetaan voittoa tavoittelevaksi yritystoiminnaksi. Päätösvalta siirtyy niin ikään kauemmaksi ihmisistä ja etenkin köyhien terveydenhuolto heikkenee. Edellisten esimerkkien perusteella ei ole vaikea arvata, mitä sote-uudistus tekee maaseuduille ja haja-asutusalueille.

sauli-niinisto-ameriikassa

Kyllä minulla on se käsitys, että tämä vuosituhannen alku jää maailmanhistoriaan Uuden maailmanjärjestyksen aikana. Kehittyvät taloudet ovat tulleet paitsi taloudessa, ne tulevat myöskin valtapolitiikassa. -Sauli Niinistö

Kuntien ja julkisen sektorin ahdinko on suunnitelmallista ja tarkoituksellista. Se on enemmin ideologista kuin taloudellista. Suomen hyvinvointiyhteiskunnan rappio alkoi Holkerin hallituksen aikaan, joka käynnisti “hallitun rakennemuutoksen”. Tätä valtiolle tuhoisaa ideologiaa ovat kantaneet 1980-luvulta asti ylikansallismielinen valtaeliitti, jota Bilderbergin ja Trilateraalisen komission konferensseissa on ohjeistettu. Soini-ilmiö on silkkaa teatteria, eikä Suomen virallinen EU-kriitikko ole edes ikinä kertonut haluavansa eroa EU-jäsenyydestä.

Näiden ilmiöiden valossa ei ole ihme, miksi Ilmestyskirjan kirjoittaja kertoo ihmisten vain ihmettelevän nousevaa petoa. Uuden maailmanjärjestyksen petos on niin valtava ja törkeä, että ihmisten on vain pakko uskoa se.

Efesolaiskirje 5:14-16 Sentähden sanotaan: Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee! Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha.

Suomen tulevaisuus

finland-state-hi

Sisällys:

  1. Kaksi selvittyä maailmansotaa
  2. Nouseva globaali maailmanjärjestys
  3. Kollektiivinen synnin hyväksyminen
  4. Kolmas isku ja Suomen jakaminen kahtia
  5. Suomen ja Israelin samankaltaisuus

1. KAKSI SELVITTYÄ MAAILMANSOTAA

220px-Gustaf_Johansson_(1844–1930),_verkade_som_Finlands_ärkebiskop_1899–1930

Arkkipiispa Gustaf Johansson (1844-1930).

Arkkipiispa Gustaf Johanssonille ilmestyi Turun tuomiokirkossa vuonna 1920 suuri enkeli miekka kädessään. Enkeli sanoi tuovansa viestin Jumalalta Suomen tulevaisuudesta:

Kansasi tulee kokemaan kolme tällaisen miekan iskua ja näkemään kolme suurta sotaa jolloin miekka isketään Suomeen, yksi isku on jo tullut mutta kaksi on vielä tulematta. Suomi tulee kestämään nämä kaksi miekan iskua, mutta kolmas on uppoava syvälle ja kahvaa myöden, ellei Suomen kristityt palaa takaisin Raamattuun ja täyty Pyhällä Hengellä sekä tee parannusta kaikessa missä parannusta voi löytyä.

Ensimmäinen isku tarkoitti kansalaissotaa (1918) ja toinen Neuvostoliiton hyökkäyksestä alkaneita talvi-, jatko- ja Lapin sotia (1939-1945). Kun heinäkuussa 1944 Kannaksella taisteltiin ratkaisevia taisteluita Suomen olemassaolon kannalta, presidentti Risto Rytin puoliso Gerda julkaisi radiolähetyksessä Suomen kansalle yleisen rukousvetoomuksen:

Halki vuosisatojen on tämä Jumala ilmoittanut meille itsensä voimallisena auttajana.. Siitä muistutetaan meitä joka päivä, kun radiostamme kuulemme kello kahdentoista lyönnit Turun tuomiokirkosta, kansallispyhäköstämme, joka on kuin tunnuskuva Jumalan halki vuosisatojen ulottuvasta johdatuksesta ja armosta. Siksi ovat juuri nämä kahdentoista lyönnin hetket sopivat yhteiselle rukoukselle synnyinmaamme edestä. Hiljentyköön siis jokainen kansamme jäsen tuona hetkenä rukoukseen Kaikkivaltiaan eteen.

Gerda Ryti

Gerda Ryti (1886-1984) pitämässä radiopuhetta.

Suomi selvisi kahdesta maailmansodasta täpärästi kääntymällä Jumalan puoleen. Viimeaikainen kehitys on osoittanut, että elämme aivan kolmannen maailmansodan ja kolmannen miekaniskun kynnyksellä tapahtumien ja historian toistaessa itseään.

2. NOUSEVA GLOBAALI MAAILMANJÄRJESTYS

PhotoGrid_1416269197696

Paavo Lipponen kommentoi presidentin vaalitentissä vuonna 2012 seuraavasti:

Kyllähän maailmanjärjestys on menossa uusiksi. Kysymys on oikeastaan näissä vaaleissa siitä, että pitää valita sellainen henkilö presidentiksi, jolla on edellytyksiä se Suomen paikka varmistaa tässä suuressa muutoksessa globaalilla tasolla. -Paavo Lipponen

Presidentiksi samoissa vaaleissa valittu Sauli Niinistö esitteli globaalia kehitystä:

Kyllä minulla on se käsitys, että tämä vuosituhannen alku jää maailmanhistoriaan Uuden maailmanjärjestyksen aikana. Kehittyvät taloudet ovat tulleet paitsi taloudessa, ne tulevat myöskin valtapolitiikassa. -Sauli Niinistö

Harvat ymmärtävät vielä tänä päivänäkään, mitä globalisoituva maailma ja sen kehitykseen mukautuminen merkitsee. Toisaalta kehityksestä on ollut kirjallisuutta saatavilla vuosikymmenet, esimerkiksi Pekka Lahtisen kirja Maailman yhdentyminen, historian petollisin hanke toteutumassa (1994). Globalismi ei ole ainoastaan taloudellinen vallankaappaus, vaan kaikilla yhteiskunnan tasoilla vaikuttava nihilismi. Sen päämääränä on lakkautta kansallisvaltiot ja kaikki olemassa olevat järjestelmät, synkretisoida uskonnot ja muuttaa perheinstituutio. Päämäärää kutsutaan Uudeksi sekulaariksi maailmanjärjestykseksi. Suunnitelman päämäärä on kirjattu jopa Suomen perustuslakiinkin pykäliin 94 ja 95:

.. valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle..

Suomen osalta globaali kehitys alkoi varsinaisesti 1990-luvulla, kun politiikan, talouselämän ja tiedotusvälineiden eliitti kutsuttiin mukaan julkisuutta vältteleviin Bilderbergin ja Trilateraalisen komission konferensseihin. Pian Suomi isännöin itsekin salaisia konferensseja, joiden sisältönä on pohdittu keinoja riisua kansallisvaltiojärjestelmä suuren suunnitelman edeltä.

Eräs turkulainen seura antoi vuonna 1992 pääministeri Esko Aholle taikaköyden viitoittamaan tietä uuteen suuntaan, mistä Aho kommentoi lehdistöhaastattelussa:

Taikoja tässä nyt tarvitaan. Taikaköysi otetaan heti tiistaina hankalissa neuvotteluissa hallituksen käyttöön..

Tällöin Suomen politiikka sidottiin antikristilliseen kehitykseen, joka avasi rajat ylikansalliselle massakulttuurille ja moraalirappiolle. Raamatun eskatologiaa tunteville kehitys ei ole tullut yllätyksenä, sillä Raamatun kuvaus viimeisen Antikristuksen valtakunnasta on jäljitelmä Babyloniasta eli yksi maailmanvalta yhden uskonnon ja yhden valuutan alla. Euroopan unioni kehitettiin jo alusta asti tähän suunnitelmaan ja sitä asetettiin viestimään monet Ilmestyskirjan symbolit lippuihin, tunnuksiin ja unionin hallintorakennuksiin.

tower-of-babel-eu-poster

Euroopan yhteisön juliste vuodelta 1992.

Aiheesta voi lukea lisää sivuston muista artikkeleista:

Ilmestyskirja 16 – Globalismi ajan merkkinä

Rooman valtakunnan uudelleen nousu

Ihmeellinen ennustus suurvalloista ja globalismista

Viisi faktaa Euroopan unionista

3. KOLLEKTIIVINEN SYNNIN HYVÄKSYMINEN

Länsimaistumisen myötä Suomessa hyväksyttiin jo varhain kehitysoppi oppivelvollisuuteen huolimatta siitä, että se soti täysin luonnontieteiden kreationistista perustaa vastaan. Naturalismin indoktrinoimisesta on seurannut valtava arvojen ja hierarkioiden eroosio, mitä vahvisti rock-kulttuurin ja hippiliikkeen vahva nousu 20. vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla.

Kulttuurisen kehityksen vaikutukset alkavat näkyä sukupolvien vaihdoksessa myös yhteiskunnallisella tasolla. Loppuvuodesta 2014 Suomen Eduskunta hyväksyi sukupuolineutraalin avioliittolain, joka muutti yhteiskunnallisesta näkökulmasta perheinstituution osana kokonaisvaltaista sekulaaria nihilismiä.

img_1339_0

Vaikka Raamatun mukaan jokainen synti on Jumalan näkökulmasta katsottuna samanarvoinen, löytyy sieltä myös tilanteita, missä kollektiivinen synnin hyväksyminen ja lain ja yhteiskunnan muuttaminen synnin takia on saanut Jumalan puuttumaan tilanteeseen. Homoseksuaalisuuden yhteiskunnallinen hyväksyminen perhemalliin on Jumalan vakioksi asettaman moraalin kieltämistä ja hylkäämistä. Siksi Raamatussa kerrotaankin Sodoman ja Gomorran tuhosta esimerkkinä tulevasta turmiosta. Pride-kulttuurista eli sodomiasta Raamattu kertoo:

Sananl. 11:2 Mihin ylpeys tulee, sinne tulee häpeäkin..

2. Piet. 2:6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.

Päätökset mukautua antikristilliseen massakulttuuriin eivät ole ainoastaan juridisia, vaan myös kristilliset kirkot ovat hylänneet Raamatullisen auktoriteetin vaihtaen sen ajan ilmiöihin. Valinnat jyrätä yli Raamatun ovat päätöksiä, jotka varmasti määrittelevät Suomen kansan tulevaisuuden kolmannessa maailmansodassa.

4. KOLMAS ISKU JA SUOMEN JAKAMINEN KAHTIA

suomi (0;00;00;00)

Suomen paatumuksen ja maallistumisen rangaistuksesta on varoitettu Jumalan profeettojen kautta jo vuosikymmenten ajan. Yhteinen piirre on ollut, että rangaistuksena Venäjän tulee jakamaan Suomen kahtia ottaen pohjoisen puskurivyöhykkeeksi ja reitiksi Norjaan. Eikä ainoastaan profetioissa, vaan myös Cold Response 2012 sotaharjoituksen yhteydessä Suomen upseerikunnan jäsenen kommentti vahvisti tulevaa kolmannen miekan iskua:

Puolustusvoimien alasajon  myötä alueelliset merkitykset korostuvat. Puolustusvoimien pääesikunnassa on olemassa päivitetty suunnitelma Suomen katkaisemiseksi Oulun korkeudelta. Koko Suomea on jo nykyisellään mahdotonta puolustaa. Lappia ei kyetä – eikä aiota – puolustaa.

Seuraavassa on esitettynä muutama profetia Suomen kohtalosta:

Niilo Yli-Vainio (1977-1981)

Voi Suomi rukka, minä aina sanon etten voi kaikkea kertoa, Kekkoselle jo kirjoitin kirjeen ja sille kerroin mitä tiedän: että Suomi siltä kohtaa kuin kerroin ja mihin kotona nuppineuloilla karttaan merkkasin, tullaan vinosti leikkaamaan halki, idästä alempaa ja ylös pohjoisemmas poikki vinosti ja antamaan pois se ylempi osa.

Petruksen uni (1980)

Suomi hiljaisesti myöntyen antoi pohjoisosan ja osan Itä-Suomea Venäjälle hyökkäysväyläksi Ruotsiin ja Norjaan. Näin sitten Venäjä valloitti Ruotsin lähes kokonaan ja Pohjois-Norjan. Ja tässä unessa Venäjä antoi Suomelle myönnytykseksi, kun Suomi ei aktiivisesti vastustanut Venäjän operaatiota, Karjalan kannaksen ja osan Vienan Karjalaa. Raja vedettiin siinä unessa suunnilleen Oulusta Äänisjärveen ja siitä sitten Syväriä myöten Laatokkaan, ja Karjalan kannas saatiin aina Rajajokeen saakka. Näin Suomi muistuttaa polvillaan rukousasennossa olevaa henkilöä. Koko Länsi-, Keski- ja Etelä-Suomi jäi jäljelle ja sitten nämä uudelleen Suomeen liitetyt alueet.

Tukholman profetia (1984)

Näin venäläisen sotilaan, joka oli aseistettu, niin kuin kuuluu olla. Päässä sillä ei ollut kypärää, vaan sillä oli kenttälakki. Hän seisoi rajapyykkien välissä, toinen rajapyykki oli Venäjän puolella ja toinen sinivalkoinen Suomen puolella. Rajapuomi oli nostettu ylös, raja oli siis auki. Venäjän sotilas kävelee reippaasti Kuopioon ja siitä Ouluun ja siitä Kemiin ja Tornioon jokivartta ylös..

Sanoma Suomen kansalle on tämä, sanoo Jumala, kun ahdistuksen päivät tulevat ja portti avataan idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille, teillä ei ole yhtään ystävää Euroopassa. Teillä ei ole yhtään kansaa, joka nostaisi asetta teidän puolestanne Venäjää vastaan. Sinä Suomen kansa tulet olemaan yksin, yksinäisempi kuin talvisodan päivinä, mutta sama enkeli, joka taisteli teidän rinnallanne talvisodan päivinä, tulee taistelemaan teidän rinnallanne. Ruokatavarat tulevat nousemaan arvaamattomiin hintoihin teidän maassanne. Koiniks-mitta nisuja tulee maksamaan denarin ja kolme koiniksia ohria denarin, mutta öljyä ja viiniä ei turmella. Öljy on Jumalan Pyhä Sana ja viini on Jumalan Sana. Teille jää vain yksi paikka, mihin te voitte paeta, kun ahdistuksen päivät tulevat, sanoo Jumala ja se paikka on Jumalan Sana. Suomen kansa, Minä olen kutsunut sinua niin monta kymmentä vuotta, talvisodan raskaina päivinä te rukoilitte Minun edessäni. Jokaisesta kirkosta nousi rukous Minun kasvojeni eteen. Te kannoitte kärsivän kansanne kohtalon Minun eteeni. Minä muistin teitä ja Minä siirsin teidän kohtalonne hetken. Mutta nyt hyvinvoinnin ja rikkauden ja yltäkylläisyyden päivinä, te kirkkojen etumaisina olevat, teidän tehtävänne tuntuu olevan häpäistä Minun Sanaani.

Tauno Rantalan ennustus (1999)

Venäjän puolelta tuli yli rajan tiedustelujoukkoja, joita suomalaiset sotilaat lähtivät jäljittämään. Kun he kohtasivat heidät, he alkoivat ampua suomalaisia tuliaseilla. Joku suomalaisista sotilaista kuoli. Toisia joukkoja Venäjän puolelta tuli yli rajan taas uudelleen. Suomalaiset sotilaat lähtivät heidän jälkeensä. Tällä kerralla heidän kesken ei syntynyt tulitaistelua. He veivät nämä venäläiset sotilaat rajavartioasemalle. Kun heiltä kysyttiin, minkä tähden he tulivat Suomen puolelle, he sanoivat, että heille sanottiin Venäjän puolella, ettei mitään rajaa enää ole olemassakaan – Suomi kuuluu Venäjään. Tästä alkoi kovat kyselyt ja neuvottelut. Kuka näin on käskenyt ja sanonut? Mutta hallitusmiehet alkoivat syytellä toisiansa sanoen ”Sinä sen olet sanonut” ja toinen taas ”Eipä, sinä sen olet sanonut”. Lopuksi ei mitään selvää tullut, kuka sen oli sanonut. Jonkin ajan kuluttua tuosta Vaalimaan rajapuomi avattiin kokonaan ja venäläiset sotilaat tulivat Suomen puolelle – mitään lupaa kysymättä! Suomalaiset sotilaat yrittivät heitä pysäyttää rauhanomaisin keinoin, mutta eivät he mitään välittäneet, vaan jatkoivat matkaansa aina Kouvolan kaupunkiin asti. Sinne saavuttuaan he laittoivat leirinsä pystyyn ja alkoivat asumaan teltoissansa. Nyt alkoivat neuvottelut taas hallitusten kesken. Mitä tämä tarkoittaa? He vain sanoivat: ”Me olemme pakotetut ottamaan Suomi sellaiseksi puskurialueeksi, etteivät NATOn joukot tule meidän rajamme taakse. Samalla me vartioimme myös teitä. Suomen hallituksessa käytiin neuvotteluja, mitä nyt tehdään. Amerikka jo antoi venäläisille uhkavaatimuksen, mutta venäläiset sanoivat, että Suomen on itse vastattava heille – kyllä tai ei! Suostutaanko vapaaehtoisesti? Suomen hallituksessa nähtiin parhaaksi suostua, koska kieltäytyminen olisi merkinnyt sotaan joutumista..

5. SUOMEN JA ISRAELIN SAMANKALTAISUUS

israel suomi

Suomella ja Israelilla on ollut hyvin paljon samankaltaisia piirteitä ja myös Raamatun profetiat puhuvat Suomesta. On jopa viitteitä, että suomalaiset olisivat polveutuneet suoraan eräästä Israelin kadonneista heimoista. Ehkä tunnetuin viittaus tähän perimään on marsalkka Mannerheimin kutsumanimi sotilaistaan Isaskarin pojat. Isaskarin heimo oli yksi kadonneista Israelin heimoista, joka geneettisen tutkimuksen ja historiantuntemuksen perusteella hyvin todennäköisesti kulkeutui aina tänne pohjolaan saakka. Tästä on olemassa lukuisia yhtäläisyyksiä heprealaisten kanssa perimässä ja muinaisissa traditioissa. Seuraaavassa on esitettynä joitakin yhtäläisyyksiä suomalaisten ja israelilaisten juurien välillä:

Perimä ja kulttuuri

  • Kuten suomalaiset, oli Isaskar tunnettu älykkyydestään (insinööri, arkkitehti) ja karjanhoidosta
  • Suomalaisilla on kuusi harvinaista tautia, joita esiintyy ainoastaan israelilaisilla
  • Israelilaisilla esiintyy 14 sairautta, jotka esiintyvät myös suomalaisilla
  • Suomessa teurastettiin kekrikaritsa – heprealainen tapa päästä synneistä
  • Suomen ja heprean kielessä on paljon yhtäläisyyksiä
  • Suomessa ei tunneta sh-äännettä, kuten ei myöskään Raamatussa Efraimin heimossa (Tuom. 12:5-6). Vertailukohtana venäjänkielessä seitsemän s-äännettä.
  • Suomalainen luonteenpiirre sisu – assyriaksi tarkoittaa vahvaa aasia. Raamatussa Isaskaria kuvataan 1. Moos. 49:14-15 Isaskar on vahvaluinen aasi, joka makaa karjatarhojen välissä.. Hän taivutti hartiansa taakan alle ja joutui pakkotyöhön. Suomi elää rauhassa, mutta puoli-itsenäisesti ja löytää rauhan alistumalla naapureille (suomettuminen).
  • Sakar tarkoittaa hepreaksi velan maksamista. Suomi oli ainoa maa maailmassa joka maksoi 1. maailmansodan velan Yhdysvalloille. Sen lisäksi Suomi maksoi 2. maailmansodan velat Venäjälle korkoineen.
  • Raamatussa koodi paljastaa Isaskarin jälkeläiset suomalaisiksi

Tunnukset ja liput

lions

  • Kuten Jerusalemilla, myös Suomellakin on vaakunassa leijona, joka symboloi Raamatussa Messias Jeesusta. Ero näiden vaakunoiden välillä on, että Suomen leijonalla on kaksiteräinen miekka kädessä ja se seisoo sapelimiekan päällä. Kiero miekka on hyökkäysase ja kuvaa paholaisen vääristynyttä voimaa, mutta kädessä oleva kaksiteräinen miekka, puolustusase, kuvaa Jumalan kirjoitettua Sanaa (Hepr. 4:12).
  • Suomen ja Israelin lipuissa on samat värit, sininen ja valkoinen
  • Davidin tähti on kolmentoista Suomen kunnan vaakunassa, muun muassa Kemijärven, Muonion ja Sodankylän
  • Paikkojen nimet kuten Levi ja Sawilahti tulevat Israelista
  • 1967 Israelin kuuden päivän sodan jälkeen Jerusalemissa liehui kaksi lippua; Israelin ja Suomen

Suomen ja Israelin sodissa on myös tapahtunut alakynnestä huolimatta ihmeellisiä selviämisiä, kun kansa on kääntynyt Jumalan puoleen. Arkkipiispa Gustaf Johansson tutki paljon Suomen ja Israelin samantapaista kehitystä ja kutsui Suomea toisiksi rakkaimmaksi kansaksi Jumalalle Israelin jälkeen. Raamatusta voimme myös havaita samantapaisia vaiheita, josta Israelin niskurointi ja rankaiseminen on hyvin ajankohtainen vertaus.

Niskurointia ja rangaistus

Viidennessä Mooseksen kirjassa kerrotaan tilanne Israelista käyttäen hepreankielistä termiä Jesurun, mikä tarkoittaa Jumalan mielitiettyä. Israel tulee kuvauksessa hyvinvoivaksi, mutta hylkää Jumalan ja pelastuksen kallion – Messias Jeesuksen. Kohdan kuvaus sopii täysin Suomen tämänhetkiseen tilaan:

5. Moos. 32:15-21 Ja Jesurun (hepr. mielitietty) lihoi ja alkoi potkia, sinä tulit lihavaksi, paksuksi ja aloit äksyillä. Niin hän hylkäsi Jumalan, joka oli tehnyt hänet, ja halveksui pelastuksensa kalliota. He herättivät hänen kiivautensa vierailla jumalillaan, he vihoittivat hänet kauhistuksillansa. He uhrasivat riivaajille, epäjumalille, jumalille, joita he eivät tunteneet, uusille, äsken tulleille, joista teidän isänne eivät tienneet. Kalliota, joka sinut synnytti, sinä et muistanut; sinä unhotit Jumalan, joka sinulle elämän antoi. Herra näki sen ja hylkäsi heidät, sillä hän vihastui poikiinsa ja tyttäriinsä. Hän sanoi: ‘Minä peitän heiltä kasvoni, minä katson, mikä heidän loppunsa on; sillä he ovat nurja suku, lapsia, joissa ei ole uskollisuutta. He ovat herättäneet minun kiivauteni jumalilla, jotka eivät jumalia ole, ovat vihoittaneet minut turhilla jumalillansa; niin minäkin herätän heidän kiivautensa kansalla, joka ei ole kansa, vihoitan heidät houkalla pakanakansalla. 5. Moos. 32:28-29 Israel on neuvoton kansa, sillä ei ole ymmärrystä. Jos he olisivat viisaita, he käsittäisivät tämän, he ymmärtäisivät, mikä on heidän tulevaisuutensa.

Jesajan kirjan mukaan turmio alkaa kristitystä kansasta maan ääristä:

Jes. 25:29-32 Sillä katso, siitä kaupungista alkaen, joka on otettu minun nimiini, minä alotan onnettomuuden tuottamisen; ja tekö jäisitte rankaisematta! Te ette jää rankaisematta, sillä minä kutsun miekan kaikkia maan asukkaita vastaan, sanoo Herra Sebaot. Mutta sinä, ennusta heille kaikki nämä sanat ja sano heille: Herra ärjyy korkeudesta, antaa äänensä kaikua pyhästä asunnostansa. Hän ärjyy väkevästi yli laitumensa. Hän nostaa kuin viinikuurnan polkijat huudon kaikkia maan asukkaita vastaan. Pauhina käy maan ääriin asti, sillä Herralla on riita-asia kansoja vastaan, hän käy oikeutta kaiken lihan kanssa: jumalattomat hän antaa miekalle alttiiksi, sanoo Herra. Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus kulkee kansasta kansaan, ja suuri myrsky nousee maan perimmäisistä ääristä.

Suomen kansainvälinen nimi Finland tarkoittaa (fin=loppu, ääri, land=maa) juurikin maan ääriä.

Hes. 38:8, 10-11 Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä.. Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina..

Hesekielin kirjassa luvussa 38 kerrotaan 3. maailmansodan Googin liittouma, jonka johtajana on Roos (=pää, ven. Rossija). Kristillisenä kansana Jumalan tuomio tulee alkamaan täältä Suomesta.

Hes. 16:49 Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.

Lähteinä käytetty:

http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Miekka%20Suomelle.htm

http://ennustuksia.com/2013/12/14/suomi-neito-polvillaan/